Odotettu ratkaisu – Predators lähetti Juuse Saroksen farmiin
Kuva: Getty Images
Nashville Predatorsin neljännen kierroksen varaus kesältä 2013, Juuse Saros, on asetettu tennesseeläisseuran toimesta AHL-joukkue Milwaukee Admiralsin riveihin. 21-vuotias suomalaisvahti ehti pelaamaan Predatorsin maalinsuulla tänä syksynä kahdessa harjoitusottelussa.
Saros tulee siis aloittamaan tulevan kautensa AHL:n puolelta, eikä tämä ole lainkaan yllättävä ratkaisu. Monet mediat ovat nimittäin pitäneet järkevimpänä ratkaisuna sitä, että Saros saa mielummin peliaikaa farmissa, kuin istuisi vaihtoehtoisesti penkillä NHL:ssä.
Predatorsin kakkosvahdin tontin saa näillä näkymin itselleen tshekkiläinen Marek Mazanec. Nashvillen kiistattomana ykkösvahtina tulee toimimaan jatkossakin Pekka Rinne.
AHL ei ole Sarokselle suinkaan vieras sarja, sillä hän pelasi farmiliigassa viime kaudella 38 runkosarjaottelua, joissa hänen torjuntaprosenttinsa oli 92, ja päästettyjen maalien keskiarvo 2.24. Suomalainen sai lisäksi tililleen kaksi pudotuspelikamppailua (89,1/2.57).
Saros löi itsensä läpi kaudella 2013-14, kun hän pelasi HPK:n maalinsuulla 44 runkosarjaottelua. Näissä hänen tilastonsa olivat uskomattoman kovat, 92,3/1.76.
Saros on ehtinyt pelaamaan – nuoresta iästään huolimatta – kolme ottelua myös aikuisten MM-tasolla. Uskomatonta mutta totta, nuorukainen ei ole päästänyt näissä kamppailuissa selkänsä taakse maaliakaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonista kantautui karuja uutisia – kaksi pelaajaa ulos MM-kisoista
- Sikailu kävi kalliiksi – NHL:n kurinpito määräsi sakot Mikko Rantaselle
- Kanadalle ikävä takaisku MM-kisoihin
- Reid Gardiner vaihtaa maisemaa – tässä on huhuttu uusi seura
- Leijonat-konkari vaihtaa seuraa – ura jatkuu Tshekin liigassa
- Leijonille jättivahvistus – Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Historiallinen finaalitrilleri: Leijonat-sentteri juhlii Sveitsin mestaruutta
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Näin näet Suomi–Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Leijonat taipui niukasti Tshekille EHT-avauksessa
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Mihin Ilves-tähti katosi kesken pudotuspelien? AL: Karu totuus selvisi nyt