Jokerit yltynyt alkusyksystä hurjaan lentoon – sankarihyökkääjä hehkuttaa: ”Ei ole helppoa voittaa täällä”

Helsingin Jokereiden vahva alkukausi sai jatkoa keskiviikkona, kun joukkue kaatoi Admiral Vladivostokin jatkoajalla maalein 1-0.
Jokerit nappasi kahdeksan ottelun vieraskiertueelta peräti 17 pistettä. Neljän ottelun voittoputkessa joukkue matkaa takaisin Helsinkiin, jossa kotikausi alkaa lauantaina ottelulla Dinamo Riikaa vastaan.
– Todellakin on hyvä fiilis, ei ole helppoa voittaa täällä. Hienoa, että saatiin voitto ja vieläpä kolmas voitto täältä. Se on todella kova juttu. Aika tarkkaa oli puolustaminen, ei saatu paikkoja kuin muutamista virheistä. Ei päästetty maaliakaan ja itse tehtiin yksi, niin se riittää. Hyvä joukkuepuolustus, ottelun ratkaissut Mika Niemi kuvaili Jokereiden tiedotteessa.
Niemen mukaan pitkä reissu ei painanut luistimissa mitenkään erityisesti.
– No ehkä lopussa vähän, mutta toisaalta ei siinä ollut kummallakaan pakottavaa tarvetta tehdä maalia. Se loppu oli vähän katselua puolin ja toisin. Mutta ei ainakaan itsellä hirveämmin tuntunut, hyvältä tuntui pelata, Niemi sanoi.
Niemi antoi kiitosta myös koko alkukauden erinomaisesti torjuneelle Ryan Zapolskille, joka merkkautti keskiviikkona kauden ensimmäisen nollapelinsä 29 torjunnallaan.
– Zapo (Zapolski) on ottanut muutaman tärkeän torjunnan jokaisessa matsissa. Ne ovat auttaneet meitä voittoihin, niin tänäänkin. Hänen on varmasti myös mukava pelata, kun tietää, että joukkue puolustaa hyvin, Niemi sanoi.
LUE MYÖS
Kiekkohuuma nousee: Jokerit tekemässä harvinaista temppua – avauspeli loppuunmyyty
Jokerit päätti vahvasti vieraskiertueensa – neloskenttä jälleen ratkaisijana
Lähde: Jokereiden tiedote

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisojen MVP vaihtaa seuraa NHL:ssä
- MTV Urheilu: Liiga uhkaa vetäytyä CHL:stä: ”Tähän on pakko saada muutos”
- NHL-sopimus purkissa – suomalaishyökkääjän ura jatkuu Pohjois-Amerikassa
- Vahvistus tuli – tässä on Axel Rindellin uusi seura: ”Puolustajatyyppi, jota tarvitsemme”
- Näin Leijonat pelaa olympiakisoissa – otteluohjelma julki
- Lukko sopimukseen kanadalaisen maalitykin kanssa – ”Hyväraaminen pelaaja”
- Toimittaja: Liiga-seuran maalivahtiduolle etsitään uutta seuraa
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!