SM-liigakierroksella usea törkytaklaus – kaksi sikailijaa selvisivät ilman ulosajoa

Rumat taklaukset nousivat esille lauantain SM-liigakierroksella.
Peräti kolmella paikkakunnalla nähtiin taklaus, josta tullaan puhumaan vielä.
Ainoa ulosajo nähtiin Oulussa Kärppien ja Sportin välisessä ottelussa. SM-liigan jäähykuningas Markus Kankaanperä lensi suihkuun taklattuaan Kärppien Ville Leskistä suoraan päähän. Sport-konkarin tuomio tuli päähän kohdistuneesta taklauksesta.
Tilanne ei jäänyt kierroksen ainoaksi sikailuksi. Pelicansin Mikko Kousa niittasi Lahdessa HIFK:n Juha Jääskää suoraan päähän. Tähtipakki sai tilanteesta 2+10 minuutin rangaistuksen. Jälkipyykki pommista on varmasti silti vielä kovaa.
Kolmas kohahduttanut tapaus nähtiin Hämeenlinnassa, kun HPK:n Nico Friman taklasi polvillaan maassa ollutta Joona Ikosta. Tämäkin pommi osui suoraan kohdettaan päähän.
Friman selvisi tilanteesta ilman rangaistuksia. Alkukauden mediapaine SM-liigan ympärillä näkyy varmasti myös tämän taklauksen tulkinnasta.
SM-liigajohto on luvannut kiristää rangaistuksiaan päähän kohdistuneista taklauksista. Aihe on ollut aiemmin kaudella rajusti esillä – Sportin Matti Lamberg sai tuoreeltaan omasta niitistään hurjan 13 ottelun pelikiellon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- Tunteet kuumenivat MM-kisoissa – tuomari pyysi Leijonien vastustajalta anteeksi
- Lähde: Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy KHL:ään
- Suomalaislupausta verrattiin NHL-legendaan – GM:ltä kova näkemys ensi kaudesta
- Ville Koivusen pudottaminen MM-kisoista oli virhe? Nyt puhuu Jarmo Kekäläinen
- Kova vahvistus! NHL-tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- Näin Leijonat-sankari ja Antti Pennanen selittävät vaikeaa Itävalta-matsia: ”Toki myös väsymys”
- Näin Leijonat-leiristä kommentoitiin MM-kisojen kohuvihellyksiä: ”Toivottavasti tämä ei mene tämmöiseksi”
- Näin Antti Pennanen kommentoi Viaplaylla ensimmäistä MM-otteluaan Leijonien päävalmentajana
- Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!