Menikö kohu yli? Leijonatähti kommentoi huippu-urheilun tasa-arvokeskustelua: ”Ei voi olettaa, että raha vain tulee jostain”
VIERUMÄKI. Leijonien kokeneeseen osastoon kuuluva Annina Rajahuhta on seurannut tarkasti huippu-urheilun ympärillä käytyä tasa-arvokeskustelua.
Loppusyksystä puitiin eri medioissa kovaan ääneen sukupuolten välistä asemaa huippu-urheilussa. Keskustelun aloittajana toimi Yle, joka vertaili laajasti miesten ja naisten välisiä palkkoja huippu-urheilussa.
Keskustelu oli paikka paikoin todella värikästä ja jopa dramaattisen kiihkeää. Rahojen ohella esille nousi myös muuten urheilun asema ja näkyvyys yhteiskunnassa.
Rajahuhta on keskustellut paljon Naisleijonien muiden huippupelaajien kanssa asiasta. Kiekkotähdet suhtautuvat asiaan rauhallisesti.
– Se on hyvä, että asioita nostetaan esille. Välillä tuntuu, että asiat saavat vain aika isot mittasuhteet. Vaikka olen itse pelannut Suomessa, en oleta, että saisin Mikko Koivun palkkoja. Ei voi olettaa, että ilman maksavia katsojia raha vain tulisi jostain. Tai niin, että yhteiskunta kustantaa kaiken, Rajahuhta summaa Leijonat.comille.
Yksi ongelma on, ettei sosiaalisen mediassa käytävästä huutamisesta ole päästy konkretian tasolle. Sen myötä keskustelu on välillä raskasta seurattavaa.
– Naisten lätkä on ollut hyvin esillä. Välillä tuntuu, että keskustelu lähtee aika provosoivasti liikkeelle. Välillä näki sellaisiakin kommentteja, että me (pelaajat) vain odotettaisiin, että ratkaisu tulee ulkopuolelta. Kyllä meillä pelaajillakin on valtava halu kehittää lajia, Rajahuhta pohtii ja lisää:
– On hyvä, että keskustelua nousee. Mutta ei pidä olettaa, että asiat vain tapahtuvat. Asialle pitää tehdä jotain – muutos pitää lähteä lajin sisältä. Ratkaisu ei tule kultalautasella.
Uusia ajatuksia lajin pariin
Kokenut kiekkotähti kaipaa naisurheilun puolelle uudenlaista ajattelua. Siinä mielessä pelkkä vertailu sukupuolten välillä ei kanna kovin kauas. – Tärkeää olisi, että löydettäisiin ideoita ja tahoja, jotka haluaisivat nimenomaan olla mukana naisten urheilussa. Yritettäisiin lähestyä asiaa uudelta kantilta – aina ei tarvitse olla samoja juttuja kuin miesten lätkässä, Rajahuhta kiteyttää. Rajahuhta itse pelaa tällä hetkellä ammattilaisena Kiinassa. Miten hyppy uuteen seuraan on sujunut? Lue kiekkotähden tunnelmia huippupestistään myöhemmin Leijonat.comista. Ilari Isotalo, Vierumäki Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aron Kiviharjun telomisella kova hinta! Jukurit-pelurille pitkä pelikielto
- Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit!
- KooKoolta merkittävä sopimusuutinen: ”Kymmenentenä koko Liigasta”
- Christopher Gibson: uusi seura
- Maajoukkuejärkäle teloi Aron Kiviharjua – pelikieltoa rapsahti
- Mikko Rantasesta huolestuttava tieto – sairauslomasta tulossa odotettua pidempi
- 10-1! Tappara teurasti KalPan – Kristian Tanus tulikuumassa pisteputkessa
- Lupa myönnetty: Patrik Laineen siirto lähellä NHL:ssä
- Ässät kiinnitti kärkisentterinsä – ”Iso palanen”
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Sami Vatanen: surkea uutinen
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Lähde: Huippuseura yrittää palkata Ville Peltosen!
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Jukurien tähtipuolustaja vaihtaa maisemaa – siirtyy huippuseuraan!