Nyt on kuumaa! Patrik Laine viilettää hirviömäisessä maalivireessä – yksi asia vaivasi suomalaistähteä: ”Olin raivona”
Kuva: Getty Images
Patrik Laine jatkoi mieletöntä virettään maanantain vastaisena yönä, kun Winnipeg Jets otti niskalenkin Carolina Hurricanesista lukemin 3-2.
Ykköstähdeksi valittu Laine teki kamppailussa tehopisteet 2+1 ja jatkoi pisteputkeaan jo kahdeksan pelin mittaiseksi. Suomalaispyssy on summannut tässä ajassa mykistävät 10 maalia ja 16 tehopistettä.
Laine on ampunut tällä kaudella yhteensä 35 maalia, joka oikeuttaa NHL:n maalipörssin kolmanteen sijaan. Pörssin kärkipaikkaan pitää hallussaan 40 kertaa verkkoja heiluttanut venäläistähti Aleksandr Ovetshkin.
Täydellisyyteen pyrkivä 19-vuotias nuorukainen ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tuhlattuaan pelissä muutaman maalipaikan.
– Olin raivona itselleni. Minun olisi pitänyt iskeä noista paikoista. Ajattelin, että he eivät enää syötä minulle, jos en tee noista maalipaikoista. Luojan kiitos he syöttivät silti, Laine kritisoi ottelun jälkeen.
Teuvo Teräväinen vastasi Hurricanesin 1-1-tasoitusmaalista. Sebastian Aho sai syöttöpisteen osumaan ja kirjasi sillä NHL-uransa 100. tehopisteen.
Katso alta Laineen kihaukset:
Lähde: Jets Twitter.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”