Suomalaishyökkääjä Juhamatti Aaltosen monivaiheinen kausi päättyi viikonloppuna, kun hänen loppukauden ajan edustamansa Sveitsin NLA-liigan suurseura SC Bern hävisi välieräsarjan kuudessa ottelussa Zürich Lionsille.

Aaltonen, 32, pelasi alkukauden Ruotsin SHL-liigan Rögle BK:ssa. Hyökkääjän esitykset jäivät odotuksiin nähden vaisuhkoiksi, vaikka pistepussi lihoikin 35 ottelussa 8+11=19 tehopisteellä. Lopulta Aaltonen ja seurajohto ajautuivat erimielisyyksiin, ja seura päästi Aaltosen lähtemään.

Uusi osoite löytyi Kari Jalosen ja Ville Peltosen luotsaamasta Bernistä. Sveitsin liigan ulkomaalaiskiintiöiden takia Aaltonen pääsi kuitenkin pelaamaan vain kahdessa runkosarjan ottelussa (1+1) ja kolmessa pudotuspelissä (1+1).

Huippuhyökkääjän kauden päätyttyä käynnistyivät tietysti spekulaatiot siitä, nähdäänkö Aaltonen tämän kevään MM-kisoissa Leijona-paidassa. Aaltonen on pelannut MM-kisoissa viidesti, ja hän oli mm. mukana voittamassa MM-kultaa Bratislavassa 2011. Talvella 2014 Aaltonen edusti Suomea Sotshin olympialaisissa, mistä tuomisena oli pronssia.

Aaltonen tunnetaan ailahtelevana, ns. mielialapelaajana. Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki osaa kuitenkin käsitellä Aaltosta; kaksikon kemiat tuntuvat kohtaavan. Juuri Marjamäki sai Aaltosesta esiin tämän parhaat puolet kaudella 2013–14, kun Aaltonen oli Kärppien Suomen mestari -joukkueen avainpelaaja.

Kyseisellä kaudella Aaltonen takoi runkosarjassa 35 ottelussa pisteet 12+19=31, ja kevään pudotuspeleissä ”Juhis” oli aivan pitelemätön: 16 ottelussa huimat tehot 8+7=15.

Marjamäki on varmasti kiinnostunut Aaltosen palveluksista. Nyt Aaltosen agentti Juuso Pulliainen on avannut kuviota MTV Sportin haastattelussa.

– En jaksaisi uskoa, miksei kiinnostaisi, Pulliainen kommentoi Aaltosen mahdollista MM-kisareissua.