Kärpistä KHL-jäille siirtyvä maalikuningas innoissaan uudesta haasteestaan: ”Askel eteenpäin”
Kuva: Juha Tamminen
Ranskalaishyökkääjä Charles Bertrand siirtyi Suomen kiekkokaukaloihin vuonna 2009, kun hän liittyi Rauman Lukon A-junioreihin.
Liigadebyytti nähtiin seuraavana vuonna, kun hän pelasi Lukossa yhden sarjaottelun. Varsinainen ammattilaisura käynnistyi kuitenkin kaudella 2011-12, kun Bertrand kiekkoili sinikeltaisissa ensimmäisen kokonaisen kautensa.
Tästä alkoi matka, joka sisälsi erilaisia laskuja ja nousuja, mutta päättyi lopulta Liigan maalikuninkuuteen ja Suomen mestaruuteen Oulun Kärppien riveissä.
Nyt Bertrand astuu jälleen uusien haasteiden äärelle, kun hän hyppää KHL:ään ja Sibir Novosibirskin väreihin. Ennen varsinaista päätöstään 27-vuotias Bertrand keskusteli kuitenkin ystävänsä Stephane Da Costan kanssa, joka pelasi taannoin kolme vuotta TsSKA Moskovan paidassa.
– Stephane varoitti, että KHL:ssä pitää tehdä todella paljon töitä. Lisäksi täytyy valmistautua henkisesti raskaaseen harjoituskauteen ja pitkiin lentoihin… On mahtava päästä pelaamaan Da Costaa vastaan etenkin, kun joukkueemme pelaavat samassa konferenssissa, viime kaudella 32 maalia pyssyttänyt Bertrand kertoi Championat -sivuston haastattelussa.
Da Costa pelasi päättyneellä kaudella Sveitsin pääsarjassa, mutta siirtyy ensi kaudeksi takaisin KHL:ään ja Avtomobilist Jekaterinburgiin.
Bertrand odottaa varoituksista huolimatta innolla tulevaa kautta.
– KHL:ään siirtyminen on hyvä haaste minulle. Tämä on taas askel eteenpäin. Myös joukkueella on oma tavoitteensa: Sibir haluaa nousta takaisin pudotuspeleihin ja olen valmis auttamaan joukkuetta kyseisessä haasteessa.
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”