Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen liittyy Viasatin KHL-tiimiin – ”Sarja on minulle luonnollisesti tärkeä”

Viasat ja Viaplay lähtevät 6. KHL-tuotantokauteensa uudistetulla tiimillä.
Viasatin ennestään vahvaa KHL-tiimiä värittää Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja, Jokereita vielä viime kaudella valmentanut Jukka Jalonen. Jalonen nähtiin Viasatin KHL-studiossa edellisen kerran kaudella 2015-2016.
– On mahtavaa palata Viasatin KHL-tiimiin, jossa olen viihtynyt aiemminkin. Parhaat Euroopassa pelaavat suomalaiset pelaavat eri KHL-joukkueissa. Siksi sarja on luonnollisesti minulle tärkeä ja seuraan sitä muutenkin hyvin tarkasti. Tämä onnistuu loistavasti Viasatin studiosta käsin, omien maajoukkueen valmennustehtävien sallimissa rajoissa, sanoo Jukka Jalonen.
– Jukan saaminen mukaan tiimimme on totta kai upea asia! Kokeneen KHL:ssäkin useamman vuoden valmentaneen Leijona-valmentajan näkemykset ovat oiva lisä lähetyksiimme! Kun meillä on myös kaksi kokenutta entistä ammattikiekkoilijaa, puolustaja ja hyökkääjä, saamme katsojille tarjoiltua laajaa näkökulmaa, studioisäntä ja kiekkotuottaja Iiro Harjula pohtii.
Harjulan johtamassa studiossa jatkavat lisäksi edelliskausilta tutut asiantuntijat Esa Pirnes ja Antti-Jussi Niemi. Niemi tullaan studion lisäksi näkemään ja kuulemaan selostamossa tutkaparinsa ja Viasatin ja Viaplayn KHL-lähetysten pääselostajan Antti Mäkisen vierellä. Lisäksi myös jalkapalloäänenä tunnettu Tero Kainulainen jatkaa KHL:n parissa myös tulevana kautena. Uutena tulokkaana lähetyksissä kuullaan aiemmin mm. Mestistä selostanutta Nuutti Vihtilää.
– KHL on kuluneen 10 vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa Euroopan kovimpana kiekkoliigana. Kokoonpanot sarjan kärkijoukkueiden välillä ovat tasoittuneet edeltävistä kausista ja tämä avaa lisää mahdollisuuksia Helsingin Jokereille kilpailla KHL:n mestaruudesta. Kausi on pitkä ja haastava jokaiselle osallistuvalle seuralle, mutta tämä takaa jälleen katsojille huippuhetkiä niin kotisohvalla kuin Hartwall Areenalla.
– Sarjan uusi pistelaskujärjestelmä tuli yllätyksenä ja sen vaikutukset nähdään kun kausi saadaan vauhtiin. Jukka Jalosen paluu tiimiimme on myös iso asia itselleni. Arvostetun päävalmentajan mietteet antavat taatusti lisää ymmärrystä lajiin ja sarjaan meille kaikille, Mäkinen summaa alkavan kauden.
Ensimmäinen Viasatin ja Viaplayn KHL-studio Jokerien kauden avauspelistä nähdään 3.9. maanantaina klo 18.00 alkaen.
Lähde: Viasatin tiedote
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- TPS teki Tapparasta huippukaappauksen – haaviin leijonapelaaja!
- Leijonat-tähti Mikael Ruohomaan joukkue vaihtuu
- IL: Jesse Puljujärven agentti kiistää huhut paluusta Liigaan – tässä kolme vaihtoehtoa ensi kaudeksi!
- Onko Ruotsin MM-joukkueesta syytä tehdä rikosilmoitus? IL: Näin viranomainen kommentoi
- Jesperi Kotkaniemi arvioi suomalaisjoukkuekavereitaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Leijonien MM-kisojen romahduksella ikävät seuraukset – menetti ykkössijan
- MM-kisoilla jälleen jättimäinen tv-suosio – MTV julkaisi huimat katsojaluvut: ”Jääkiekko yhdisti suomalaisia tänäkin keväänä”
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- Leijonat joutuu kivenkovaan seuraan! Tässä ovat lohkojaot vuoden 2024 MM-kisoihin
- Olisiko Christian Heljankolle pitänyt antaa mahdollisuus MM-kisoissa? Näin vastaa Niklas Bäckström Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Jokerit kasaa hirmujoukkuetta! IS: Narripaitaan neljä kovaa vahvistusta
- Nyt se on varmaa! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden osoite
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- MM-kisojen törkytaklaajalta hieno ele – soitti telomalleen Ruotsin tähdelle: ”Vihaan sitä, kun…”
- Tässä on MM-kisojen virallinen tähdistökenttä! MVP-palkinto jymy-yllättäjälle