Mielenkiintoinen kaappaus: KHL:stä ja MM-kisoista tuttu pakkijätti siirtyy Liigaan – ”Kutsutaan himourheilijaksi”

HPK on solminut yhden vuoden mittaisen sopimuksen puolustaja Jan Brejcakin kanssa.
192-senttinen ja 96-kiloinen slovakialainen on pelannut urallaan yli 30 ottelua Slovakian maajoukkueessa sekä hänellä on myös tilillä yhdet MM-kisat. 29-vuotias pakkijätti on pelannut Slovakian pääsarjassa, Sveitsissä NLA:ssa, Tshekeissä, Allsvenskanissa sekä KHL:ssä.
HPK:n tiedote:
HPK on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen 29-vuotiaan Jan Brejcakin kanssa. Puolustaja liittyy HPK:n joukkueen vahvuuteen maanantaina. Brejcak on pelannut tällä kaudella ottelukohtaisella sopimuksella CHL-otteluita HC Banska Bystricassa.
HPK:n urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan Brejcak on hyvä lisä HPK:n liigajoukkueeseen.
– Jan on koko Liigan mittapuulla erittäin hyvä puolustaja. Hän tuo monipuolisuudellaan meille vaihtoehtoja sekä hyökkäys- että puolustuspäähän. Hänellä on myös vahva kokemus kansainvälisistä peleistä pelattuaan MM-kisoissa, KHL:ssä ja Sveitsin Liigassa. Lisäksi Jania kutsutaan himourheilijaksi ja jaksaa varmasti pelata tarvittaessa isoja minuutteja heti Liigakauden alkuun.
Brejcak on pelannut urallaan Slovakian liigassa, Tsekin liigassa, Allsvenskanissa, Sveitsin Liigassa sekä KHL:ssä. Kauden 2017-2018 päätteeksi Brecjak juhli Slovakian liigan mestaruutta HC Banska Bystrican paidassa.
HPK pelaa viimeisen harjoitusottelunsa perjantaina 7.9.2018 Mikkelin Jukureiden vieraana. Ensimmäisen kotiottelunsa Liigakaudella 2018-2019 HPK palaa lauantaina 15.9.2018, kun Tappara saapuu Ritari-areenalle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi