Miro Heiskasen tuleva pakkipari ylistää suomalaista: ”Hänelle taivas on rajana”

Dallas Starsin kotisivuilla odotetaan tulevaa NHL-kautta innoissaan. Vaikka joukkue ei viime vuonna päässyt pudotuspeleihin, usko menestykseen on vahva. Yhdeksi isoimmaksi syyksi parempaan tulevaisuuteen on listattu Miro Heiskanen.
– Hänen kykynsä paineistaa, etenkin keskialueella, oli saumatonta. Kun hän oli kärsivällinen, se oli oikea ratkaisu. Olen innoissani päästessäni työskentelemään hänen kanssaan enemmän ja enemmän, Stars-valmentaja Jim Montgomery sanoi Starsin verkkosivuilla.
Heiskanen on pelannut harjoituskaudella Stephen Johnsin pakkiparina. 26-vuotias Johns on raameiltaan iso pelaaja, kun pituutta löytyy 193cm ja painoa sata kiloa. Hän ei ole kuitenkaan pelkkä oman pään jyrä, vaan jenkkipuolustaja liikkuu hyvin kokoonsa nähden ja kovalla laukauksella hän pystyy myös maalintekoon. Viime kaudella kihauksia syntyi kahdeksan kappaletta. Johns on hyvä pari Heiskaselle siinäkin mielessä, että hän pelaa oikea käsi alhaalla.
– Hänen luistelunsa on silkkisempää kuin olen koskaan nähnyt. Luulen, että hänelle taivas on rajana, Johns puhuu uudesta pakkiparistaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Leijonien MM-hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen!
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteeni vaihtaa seuraa Liigassa
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Kärpiltä jättikaappaus Liiga-mestari KalPasta!
- Sopimus purkissa – Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta