No nyt! Mestarivalmentaja ihailee NHL:ssä loistavaa suomalaislupausta: ”Ei tämä mikään huono vertaus ole”
Kuva: Getty Images
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari Henri Jokiharju on ollut hyvässä vedossa rapakon takana syksyllä. Chicago Blackhawksin päävalmentaja Joel Quenneville on suomalaisdebytantin tekemiseen tyytyväinen.
– Jokiharju pelasi jo harjoituskaudella hyviä pelejä. Hänestä panee merkille helposti sen, että hänellä on itseluottamusta kiekon kanssa.
Rivien välistä voisi kuvitella, että suomalainen on asettunut vaadittuun ruutuun mainiosti.
– Meidän pelityyliimme kuuluu, että haluamme pitää kiekkoa. Kun meillä on hyviä pelaajia, pystymme toteuttamaan sitä.
Jokiharju on profiililtaan pakki, joka pystyy tekemään pisteitä. Esimerkiksi WHL:ssä pari kautta pelannut suomalainen liekehti kyseisessä sarjassa lähes piste per -tahtiin. Runkosarjan lisäksi myös pudotuspeleissä – keskimäärin noin joka toisessa pelissä pisteille – tekeminen oli tehokasta.
Quenneville vertaili Jokiharjua Barret Jackmaniin. Uransa keväällä 2016 lopettanut kanukki pelasi NHL:ssä yhteensä lähes 900 ottelua, ja noissa syntyi 193 pinnaa.
– Jokiharju muistuttaa vähän Jackmania, jota valmensin St. Louisissa hänen tulokaskautenaan. Ja se oli nimenomaan tulokaskausi, joten ei tämä mikään huono vertaus ole, luotsi veisteli.
Lähde: NHL.com/fi
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista

- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä