Liigassa tehoillut Kärppien ketju rikki – oululaisten suurlupaus ja Tapparan tähtipakki sivussa mystisesti
Kuva: Taneli Niinimäki
Tällä kaudella alati vaaralliseksi osoittautunut Kärppien hyökkäysketju Mika Pyörälä – Rasmus Kupari – Aleksi Heponiemi on hajonnut. Viimeisenä mainittu on jonkinlaisten terveyshuolien takia sivussa.
Rapakon takaa Liigan täksi kaudeksi siirtyneen Heponiemen paikan kakkosketjusta ottaa Jyri Junnila. Oululaisten rosterin avainpelaajista sivussa on myös pakki Jani Hakanpää, jonka korvaa viime keväänä Suomen mestaruuden ratkaissut Aleksi Mäkelä.
– Tuskin he ovat pitkään poissa, mutta tänään kumpikaan ei ole pelikunnossa, päävalmentaja Mikko Manner kommentoi Kalevan mukaan.
Tapparan rosterista puolestaan puuttuu tähtipakki Valtteri Kemiläinen. Hänenkään ei pitäisi tiettävästi olla ainakaan loukkaantunut.
Mielenkiintoinen kokoonpanouutinen tulee myös Vaasassa vierailevan Jukurien leiristä. Viime kaudella Pelicansia edustanut taiturimainen Vadim Pereskokov debytoi mikkeliläisten paidassa uuden joukkueensa kolmosketjussa. Ketjukaverit ovat laituri Joonas Kalliola ja sentteri Markku Flinck.
Liigassa pelataan keskiviikkona kaikkiaan viisi ottelua. HIFK-Pelicans, SaiPa-Lukko ja Ässät-HPK sekä mainitut Oulun ja Vaasan kamppailut pyörähtävät vauhtiin kello 18.30 alkaen.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista