Jutin viimeinen show! Tämä koskettava hetki kiteyttää leijonalegendan todellisen suuruuden

TAMPERE. Leijonalegenda Timo Jutila on persoona, jota ei voi olla rakastamatta.
Kiekkolegenda otti Tampereen Hakametsän haltuunsa mykistävällä tavalla, kun Suomen Jääkiekkoliitto juhlisti Jutilaa upein seremonioin ennen torstain Tshekki-peliä.
Jutilan pelinumero nousi hallin kattoon tyylillä. Juhlaillan hienoin hetki nähtiin jo ennen tätä – tamperelainen otti kotiyleisönsä haltuun upealla puheellaan.
Kiekkolegendan hetki parrasvaloissa oli samalla hyvä muistutus, miksi kansankielellä tunnettu ”Juti” on aina ollut poikkeuksellisen rakastettu hahmo suomalaisessa kiekossa. Ex-pakin karisma ja lämpö huokui aivan Hakametsän piippuhyllylle asti.
Ei ole sattumaa, että Jutilan puhe oli kuin suomalaisen jääkiekkohistorian oppitunti. Paikalla olleet kiekkotähdet kuuntelivat vuorotellen tippa linssissä niitä kehuja ja lämpimiä tarinoita, joita Juti tarjosi.
Kuvaavaa on, että Jutilan puheesta vähintään 95 prosenttia käsitteli joukkuekavereiden ja perheen tekemisiä ja saavutuksia. Eikä kehut olleet väkinäisiä tai vaivalla mietittyjä. Jutila oli elementissään, kun hän pääsi kertomaan, millaisten persoonien ja pelaajien kanssa hän on vuosien varrella saanut pelata.
Jutila otti koko Hakametsän haltuunsa. Siis koko Hakametsän. Tshekin kielellä sujunut välispiikki sai jopa Leijonien illan vastustajajoukkueen häkeltyneeksi.
Tässä on ollut aina Jutin suuruus: kapteenien kapteeni sai aina muut loistamaan. Kun kysyy melkein keneltä tahansa kiekkolegendan entiseltä seurakaverilta, tulee esille aina Jutin lämmin persoona.
Se on suurin perintö, jonka kiekkotähti on jättänyt suomalaiselle huippu-urheilulle. Jutilan kaltaisia kiekkotähtiä kasvaa Suomeen hyvin vähän. Jutilan kaltaisia persoonia sitäkin harvemmin.
Ilari Isotalo, Tampere
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Huima trilleri – suomalaiselle karmea kohtalo NHL-finaalissa!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen