Leijoniin murtautunut sensaatiopakki kuin puskista liigaeliittiin: ”Ei tässä mitään taikatemppuja ole tehty”

© Kuva: Juha Tamminen
Katso kaikki 64 jääkiekon MM-kisojen ottelua suorana!

LAHTI. Pelicansin sensaatiopakki Oliwer Kaski on tehnyt tällä kaudella kummallisia asioita niin Liigassa kuin kansainväliselläkin tasolla. Pelaaja on murtautunut Leijoniin, ja lisäksi hän on tehtaillut piste-ennätyksensä uuteen uskoon parantaen sitä yli 30 pinnalla. Onpa tehopakin tulevaisuuteen myös liitetty NHL.

HIFK:sta saapunut puolustaja ja joukkue ovat olleet sarjakauden suurimpia yllättäjiä.

– No, ei varmaan ihan tähän olisi uskonut. Olen yllättynyt vähän itsekin, kuinka hyvin pelaamme. Totta kai joukkue on nuori ja lupaava ja se aiheuttaa kysymysmerkkejä. Ei ole niin paljoa kokemusta. Hienosti kaikki ovat nostaneet tasoa ja nostavat koko ajan. Se on avain tähän meidän peliin, pakki vastaa Leijonat.comille kysyttäessä, olisiko hän ennen kauden alkua uskonut moiseen tuhkimotarinaan.

Tekstin alussa mainitut seikat ovat pulpahtaneet otsikoihin vain yhden kauden aikana. Suomeen rapakon takaa NCAA:sta kesken kauden 2016-17 palanneen Kasken mukaan tie tähtiin ei kuitenkaan vaadi mitää poppakonsteja.

– Siihen liittyy pitkäjänteinen työ ja se, että jaksaa painaa. Vaikka välillä kiekko ei pompi, niin pitää luottaa omaan juttuun. Pitää olla palo jääkiekkoon. Jos siitä ei aidosti tykkää, niin vaikeaa on löytää harjoittelumotivaatiota, jota tämä vaatii, jos aikoo päästä pidemmälle.

– Ei tässä mitään taikatemppuja ole tehty. Totta kai on tullut vastuuta ja sitä olen pystynyt käyttämään hyödyksi. On tullut onnistumisia ja pisteitä aika paljon. Ylivoima on toiminut, ja itseluottamus on kasvanut koko ajan. Sitä se (läpimurto) vaatii.

Yllättäjäpelaaja, yllättäjäjoukkue

Vaikka nyt Pelicans kamppailee jopa runkosarjan kolmossijasta ja Kaski pistepörssin kärkipäässä, ei kausi tietysti ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Se on noin puoli vuotta kestävän runkosarjan aikana inhimillistä.

– Totta kai huonojakin jaksoja on ollut. Olemme puhuneet siitä tosi paljon, ei saa liikaa hetkahtaa jostain yhdestä maalista. Tässä pelataan 60 peliä, niin maaleja tulee omiin – se on ihan fakta ja se pitää tiedostaa.

Vaikeudet ovat silti jääneet korkealennon varjoon. Pelicans on siinä mielessä huima joukkue, että sen pelaajista kymmenkunta on pistänyt piste-ennätyksensä uuteen uskoon tällä kaudella.

Kasken entinen oli HIFK:n paidasta viime kaudelta mallia 9+7=16. Nyt rekordi on suorastaan häkellyttävä 17+31=48.

– Meillä on monta pelaajaa, jotka ovat breikanneet ja pelaavat elämänsä kautta.

Nyt pussinokilla ovat aihiot menestyä paremmin kuin hetkeen tai jopa koskaan. Keväällä 2012 se otti SM-hopeaa.

– Henkilökohtaiset pisteet eivät kiinnosta kopissa, kolme pistettä joka ilta joukkueelle merkkaavat.

– Pelin pitää parantua kokoajan – yksinkertaisuudessaan se. Fokuksen pitää olla oikeissa asioissa, Kaski jatkaa kysyttäessä, mikä korostuu keväällä isojen pelien aikaan.

Peli on tosiaan parantunut ainakin siinä valossa, että Pelicans osaa sopeutua kaukaloon kenttätapahtumien vaatimalla tavalla ihailtavan hienosti.

Esimerkiksi ennen perjantaina Pelicans oli latonut kymmenessä edellisessä kamppailussaan maaleja tasan viiden keskiarvolla. Ilvestä vastaan käsikirjoitus oli kuitenkin toinen. Joukkue puolusti 2-0-voiton asettuen pelin vaatimaan muottiin näyttävästi.

– Peli vaati nyt tätä. Oli tosi tiukka peli, olemme vähän samantyylisiä joukkueita. Pystyimme pelaamaan sitä, mitä peli vaati.

– Olemme monta kertaa osoittaneet sen, että pystymme mukautumaan peliin. Ja vielä sen sisällä muuttamaan joitain juttuja ja tulemaan ohi.

Kuinka sitä käsikirjoitusta voi muuttaa niin, kuin Pelicans on pitkin kautta näyttänyt?

– Kaikki alkaa siitä, että puolustus on kunnossa. Hyökkäys on tehokasta tai ei, mutta kaikki lähtee puolustamisesta. Se hoidetaan huolella, totta kai Jussi (Olkinuora) oli ihan loistava, edustamansa joukkueen kultakypärä kehuu maalivahtia.

Ennen lauantain koitoksia Pelicans on sarjataulukossa enää kaksi pinnaa kolmossijaa perässä. Kuopiossa KalPaa vastaan panoksena ovat lahtelaisten näkökulmasta tuo kolmospaikka sekä suoran puolivälieräpaikan sinetöiminen.

Jääkiekon MM-kisat: katso kaikki 64 ottelua ilmaiseksi ja suorana tästä.

Katso kaikki 64 jääkiekon MM-kisojen ottelua suorana!