Leijonatähdeltä nolo sulaminen NHL:ssä – jatkohaaveet valumassa käsistä uhkaavasti?

Edmonton Oilers -vahti Mikko Koskisen, 30, urakka ei mennyt torstain vastaisena yönä ihan putkeen.
Joukkueen pitäisi kaikkea muuta kuin sulaa ennakkoon heikompia joukkueita vastaan.
Öljypaidoilla on pudotuspelipaikkaan matkaa nyt kutkuttavat kuusi pinnaa, eikä ero pienentynyt yöllä. Joukkue koki itäisen konferenssin pohjamudissa rämpivää ja pudotuspeleistä putoavaa New Jersey Devilsiä vastaan nolon 3-6-kotitappion.
Yksi joukkueen suurimpia antisankareita oli maajoukkueen vakiokasvoihin kuuluva suomalaisvahti.
Vain 14 kutia 18 mahdollisesta torjunut konkari pommitettiin vaihtoon kamppailun toisen kaksikymppisen aikana. Anthony Stolarzistakaan (15/17) ei ollut sateentekijäksi.
– Meidän maalivahdillamme oli kova ilta, päävalmentaja Ken Hitchcock muotoili Oilersin kotisivuilla kataamatta rapaa selvästi pelkästään toisen niskaan.
Oilersin sulaminen oli ehkä nolo, mutta ennen kaikkea raskas jatkopaikkoja mietittäessä. Runkosarjaan jäävällä Devilsillä oli allaan ”kevyt” seitsemän ottelun tappioputki.
– Jokainen virheemme päättyi vastustajan maaliin. Olimme liian löysiä puolustuksellisesti ja maksoimme siitä, luotsi sadatteli.
Kun Oilersilla on otteluita jäljellä tusinan verran ja piste-eroa jatkopaikkaan kuusi pinnaa, pitäisi joukkueen kuroa eroa kiinni puoli pinnaa per kierros. Se ei tietysti vielä kuulosta mahdottomalta.
LUE NHL:STÄ MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Patrik Laineelta tiukkaa tekstiä kriitikoilleen Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa