Saako Leijonat NHL-apuja ”suomalaisjoukkueesta”? Tällaiset ovat tähtipelaajien tilanteet nyt

NHL-joukkue Nashville Predators koki yöllä järisyttävän pettymyksen, kun sen osalta sesonki päättyi yllättäen jo pudotuspelien avauskierroksella Dallas Starsia vastaan. Tähtipaidat marssivat jatkoon voitoin 4-2.
Preds on ”suomalaisjoukkue”, kun sen leirissä pelasi peräti neljä sinivalkoista soturia. Maalivahtiosastolla urakoivat konkari Pekka Rinne ja nuori Juuse Saros, Mikael Granlund ja Miikka Salomäki puolestaan viilettivät hyökkäyspäässä.
Kaiken järjen mukaan näistä pelaajista puolet voisi olla realistisesti ajateltuna lähdössä MM-jäille edustamaan Suomea. He ovat Saros ja Salomäki.
Ensiksi mainittu menisi sinivalkoisissa tällä hetkellä heittämällä ykkösveskariksi, eikä ainakaan toistaiseksi tiedossa ole mitään syytä, miksei Saros lähtisi Slovakiaan. Salomäkikin voisi olla terveenä aivan hyvin Leijonien matkassa.
Rinne ja Granlund eivät todennäköisesti puolestaan lähde MM-kisoihin. 36-vuotiaalla konkarilla on sopimus katkolla, ja esimerkiksi samanlaisessa tilanteessa ovat myös Joel Armia ja Patrik Laine, jotka jättävät kisat väliin. Granlundista puolestaan tuli aiemmin keväällä isä, joten hänen näkeminen Leijonien paidassa olisi suoranainen ihme.
LUE AIHEEN YMPÄRILTÄ MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!