Rajua kohtelua! Kaapo Kakko joutunut MM-vastustajien silmätikuksi: ”Mailaa tullut käsille”
Kuva: Getty Images
KOSICE. Leijonien nuori tähtihyökkääjä Kaapo Kakko on hurmannut läpi MM-kisojen otteillaan.
Lentokeli on huomioitu ympäri kiekkomaailmaa. Samalla nuori kiekkotaituri on noteerattu myös eri joukkueiden osalta.
On varmaa, että torstaina Ruotsi yrittää keksiä erityiskeinoja Kakon pysäyttämiseksi. Kuusi maalia alkulohkoon on saldo, joka on huomattu takulla.
Kakko paljastaa, ettei tilanne ole uusi. Jo edellisissä peleissä nuorukaista on yritetty kuumentaa mitä erilaisin keinoin.
– Sen on huomannut edellisissä peleissä, että mailaa tulee enemmän käsille. Jos peli kulkee, he yrittävät saada hyvää fillistä pois, kuten kuuluukin, Kakko kertoo medialle.
Tilanne ei tunnu kuitenkin hetkauttavan nuorukaista, joka pelaa MM-jäillä huikealla itseluottamuksella. Kakko on tottunut jo TPS:ssä siihen, että vastustaja on ottanut junnun usein erityistarkkailuun.
– Se on näkynyt. Mutta kyllä mä paikkoja olen saanut peleissä. Ja vaikka tehoja ei ole tullut, kyllä mä ihan hyvää lätkää olen pystynyt pelaamaan, Kakko kiteyttää.
Ensimmäinen MM-turnaus on jäänyt jo nyt mieleen positiivisessa mielessä. Ennen Ruotsi-peliä median edessä esiintyi itsevarma nuorukainen.
– Tämä on ollut hieno kokemus. Yksi unelma on ollut, että pääsisi joskus näitä kisoja pelaamaan. En olisi uskonut vielä talvella, että olisin jo nyt mukana, Kakko virnistää.
Tosipelit alkavat vasta torstaina. Sen myös Kakko tiedostaa. Ruotsi-pelissä on jälleen sauma tehdä jotain yllättävää. – Nämä ovat niitä pelejä, joissa pitää onnistua. Kolme voittoa pitää ottaa – sitten juhlitaan. Mutta nämä otteet ovat usein pienistä asioita kiinni. Yksi peli – voi käydä usein miten tahansa. LUE MYÖS: Klassikko! Kaapo Kakko joutui yllättävän pilan kohteeksi – sai median nauramaan: ”Joku tehnyt loistavan källin” LUE MYÖS: Tässä Leijonien paikka iskeä? Jukka Jalonen paljastaa Ruotsin suurimman heikkouden: ”Varmasti pelko puserossa” LUE MYÖS: Leijonat piti palaverin kitkerän MM-tappion jälkeen – Jukka Jalonen: ”Lisää nöyryyttä – pelaajat ymmärsivät yskän” LUE MYÖS: Näitkö tämän? Leijonatähdeltä ilmiömäinen venyminen – Kansainvälinen Jääkiekkoliittokin arvosti Ilari Isotalo, Kosice Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – kaikki Suomen pelaajat päässeet karanteenista!
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Urheilucast: Kultaleijona Juho Lammikko palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Pystyykö Naisleijonat vastaamaan Yhdysvaltojen uhkaukseen rajusta fyysisestä pelistä? ”Pakkohan se on!”
- Lehtitieto: Jukurit teki yllättävän kaappauksen hyökkäykseen!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä