Näkökulma: Ruotsalaiset sortuivat ylimielisyyteen – ”yksi kaikkien aikojen huonoimmista” Leijonista koituikin turmaksi

Kuva: Getty Images
Suomi eteni MM-kisoissa välieriin sellaisella tavalla, joka tullaan muistamaan vielä pitkään.
Leijonat kohtasi torstai-iltana puolivälierissä Ruotsin, joka oli saanut MM-kisoihin peräti 21 NHL-vahvistusta. Kaiken lisäksi joukkueen neljä muuta pelaajaa olivat entisiä NHL-pelaajia, joten suosikin viitta oli vahvasti Tre Kronorin harteilla.
Samaan aikaan Suomella on puolestaan monille tuntematon joukkue. Aftonbladet leimasikin sen ennen arvokisoja jopa yhdeksi ”kaikkien aikojen huonoimmista”, mitä Leijonilla on ollut käytössään arvokisatasolla.
Mutta miten kävikään?
Suomi nappasi torstaina Ruotsista täysin ansaitun puolivälierävoiton. Leijonat halusi voittoa paljon enemmän ja se näkyi jäällä ensiminuuteista lähtien. Huima trilleri päättyi jatkoajalla Sakari Mannisen upeaan voittomaaliin.
Terveisiä Ruotsiin
Suomen voitto oli samalla tylyin mahdollinen tapa lähettää terveiset ruotsalaisille asiantuntijoille, jotka kirjoittivat ennen kisoja ja ennen ottelua, ettei Leijonilla olisi minkäänlaisia jakoja. Suomi osoitti Ruotsi-ottelussa jälleen kerran suurta luonnetta. Pelejä ei voiteta paperilla, eikä sillä, mitä selässä lukee. Tälläkin kertaa ottelun voitti joukkue isolla ”J:llä”. Päävalmentaja Jukka Jalonen on saanut valmennustiimeineen Leijonista todella yhtenäisen joukkueen, joka puhaltaa yhteen hiileen ja tulos on sen mukaista. Katsotaan, mihin saakka se lopulta riittää. Miikka Lahtinen, Helsinki Twitter: @miikka_lahtinenLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Kisa: voita itsellesi NHL26-peli!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Patrik Laineesta huolestuttava tieto
- Olli Jokiselta tylyä tekstiä tappion jälkeen: ”Naps, naps, henkinen kantti oli siinä”
- HIFK: seuralegendan paita nousee kattoon!
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Liiga-seura teki rumat tappiot