Miten tällaista voi tapahtua NHL-finaaleissa? Tuukka Rask ja muut kokivat uskomattoman vääryyden – bostonilaisilta meni vati täysin nurin

Tuukka Rask ja muut Boston Bruins -pelaajat joutuivat pettymään Suomen aikaa perjantaiyönä NHL:n Stanley Cupin finaaleissa pahemman kerran. Joukkue hävisi viidennen finaalin St. Louis Bluesille luvuin 1-2 jääden ottelusarjassa tappiolle voitoin 2-3.
Ottelun voittomaalia edeltäneet hetket puhuttavat taatusti pitkään. St. Louisin Tyler Bozak lähetti Bostonin Noel Acciarin maata kiertävälle radalle jalkapyyhkäisyn tapaisella liikkeellä. Näet tilanteesta Viafreen videon tästä.
Bostonin päävalmentaja Bruce Cassidy ei ollut tapaukseen lainkaan tyytyväinen.
– Tällä hetkellä olemme järkyttyneitä. Mutta kun pelaajat palaavat jäälle, he eivät enää huolehdi siitä, päävalmentaja pyöritteli NHL.comin mukaan.
Luotsi oli pauhannut pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa mm. Ilta-Sanomien mukaan näin:
– Penkillä pelaajat kokivat, että tuomarit missasivat vit*u vihellyksen… Meitä kusetettiin.
Cassidy kuitenkin piti jäät hatussa pauhaamisesta huolimatta.
– Siinä täytyy vain jatkaa pelaamista ja teimmekin niin. Me iskimme seuraavan maalin ja annoimme itsellemme mahdollisuuden voittaa.
Tapaus meni tunteisiin myös bostonilaisten takavuosien legendalla ja nykyään seuran puheenjohtajana toimivalla Cam Neelyllä. Hän paiskoi tavaroita ylähyllyllä sen minkä kerkesi. Näet tämän reaktion ylhäällä olevalta Viafreen videolta.
Cup-mestaruus on ensimmäisen kerran katkolla maanantaiaamuna.
LUE FINAALISTA MYÖS:
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi