NHL-valmentaja suunnittelee: Kaapo Kakko huippuhyökkääjän rinnalle – ”Hän opettelee jo suomea”
Kuva: Getty Images
New York Rangersin päävalmentaja David Quinn odottaa jo innolla Kaapo Kakon kanssa työskentelyä.
Kokenut NHL-valmentaja on seurannut kiinnostuneena nuoren suomalaislupauksen tekemisiä läpi vuoden. Vahvat otteet antavat osviittaa, että Kakko on heti syksystä valmis NHL:ään.
Rangers saa käskijän mukaan taitavan ja yllättävän kypsän vahvistuksen riveihinsä. Samalla Quinn pohti jo uutta ketjukaveria nuorukaisen rinnalle.
Kakko sopisi valmentajan mukaan Rangersin kärkiketjuun ruotsalaisen sentterin Mika Zibanejadin rinnalle.
– Minulla ei ole epäilyksiä siitä. Mika sanoi, että hän opettelee jo suomea. Hän osaa jo kielen, mutta hänen pitää vielä verestää suomeaan, Quinn virnistää.
Kakko pääsee hyviin käsiin, jos valmentajan suunnitelma pitää paikkansa. Ruotsalainen on aiemmin muun muassa MM-kisoissa hurmannut suomalaismediaa kielitaidollaan.
– Rakastan Kakossa sitä, että hän pystyy sekä maalintekoon että rakentamaan peliä. Hän on jo nyt vahva poika. Mutta kun kuluu kolme tai neljä vuotta, hän on vieläkin vahvempi ja isompi, Quinn varoittelee.
LUE MYÖS: Kylmät väreet! Tuhannet fanit sekosivat Kaapo Kakkosta New Yorkissa – katso upea tunnelmapala
LUE MYÖS: Koripallon suurlupaus otti Kaapo Kakon hienosti vastaan New Yorkiin: ”Mitä kuuluu Kaapo?”
LUE MYÖS: New York Rangers -pomot kehuvat kilpaa Kaapo Kakkoa: ”Tuskin maltan odottaa, että fanit näkevät…”
LUE MYÖS: NHL:n varaustilaisuus jatkuu – Ennuste: Nämä suomalaispelaajat varataan kakkoskierroksella
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Urheilucast: Liigassa muhii shokkikauppa – Aku Räty loikkaa kilpailijan leiriin?
- AL: Ilves teki kaappauksen Sveitsin suurseurasta – suomalaisnimi haaviin!
- Urheilucast: Tappara valmistelee hirmuhankintaa hyökkäykseen!
- IS: Tarmo Reunanen otti yhteen Aatos Koivun kanssa – TPS:ltä radikaali ratkaisu!
- Palaako Jukka Jalonen Liigaan? Näin hän kommentoi IL:lle
- TS: Kapteeni Tarmo Reunanen lähtee TPS:stä – uusi joukkue selvillä!
- Leijonat pelaa Suomessa ennen MM-kisoja – tässä pelipaikat ja aikataulut
- MTV: Pelottavasti loukkaantuneesta Liiga-hyökkääjästä tipahti uutta tietoa
- HPK:n NHL-lupaus lainapestille toiseen Liiga-seuraan
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Ylellä tiukka väite Leijonien Kanada-välierästä – taustalla kabinettipeliä?
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon