HELSINKI. Leijonien riveissä nähdään lauantaina kiinnostava nimi, kun Teemu Turunen pelaa Tshekki-pelissä syksyn ensimmäisen maaottelunsa.

HIFK:ssa alkukaudesta hurjat tehot iskenyt hyökkääjä pääsi debytoimaan jo vuosi sitten Leijonissa. Nyt vuorossa on paluu Leijoniin.

– Hienoa päästä pukemaan Suomen paita päälle. Tulee hieno peli. Tämä on kunnia asia, Turunen summaa medialle.

Hyökkääjä viiletti perjantaina Leijonien harjoituksissa yhdessä Eemeli Suomen sekä Arttu Ilomäen kanssa. Trio pelasi yhdessä myös ylivoimaharjoituksessa – sen myötä lauantailta on voi odottaa kolmikolle isoa roolia.

– Ollaan Ilomäen ja Suomen kanssa jo alkuviikko treenattu. Hiljalleen alkaa kuviot löytyä, vaikka vielä on ollut tekemistä. Todella hyviä pelimanneja molemmat – tuossa ketjussa on hieno pelata, Turunen pohtii.

Iso rooli kansainvälisissä peleissä maistuu myös muuten Turuselle, jonka syksy Liigassa on ollut nousujohteinen. Hyökkääjä on sarjan pistepörssissä nyt neljäntenä tehoin 8+13=21. Kansainvälisissä peleissä tarjolla on hyvä testipaikka kovempaan vauhtiin.

– Todella hyvä mittari – pääsee pelaamaan Euroopan huippuja vastaan. Näkee samalla, missä on vielä työtä edessä.

Ei konkreettista NHL:stä

Turusen läpimurto Liigassa nähtiin jo viime kaudella, kun hyökkääjä oli johdattamassa HPK:ta Liigan yllätysmestariksi.

Vahvat otteet huomattiin eri mediatietojen mukaan HIFK:ssa jo syksyllä. Ja se kannatti. Turunen oli kevään kovimpia siirtovonkaleita kotimaan sarjassa. 23-vuotias hyökkääjä ei ole ottanut kuitenkaan paineita roolistaan.

– Sitä haluaa aina menestyä, oli seura mikä tahansa. Ja sen takia siirryin HIFK:hon. Ei siinä tule mediaa kauheasti mietittyä tai lehtiä lueskeltua.

Keväällä spekuloitiin myös Turusen NHL-siirrolla. Hyökkääjän mukaan siirto ei ollut kuitenkaan mitenkään ajankohtaista.

– Ei oikeastaan. Aika hiljaista oli, Turunen kuittaa.

Monipuolinen hyökkääjä kertoo ulkomaiden olevan tulevaisuuden tavoite. Jo viime kaudella oli kuitenkin selvää, ettei muualle tarvitse kiirehtiä.

– 
Ei siinä kauheasti ollut mitään. Siinä vaiheessa kun löin HIFK:n lukkoon, se oli kyllä sillä selvä. Hienoa olla seurassa – ja nyt keskitytään näihin peleihin. Ei siinä kauheasti pyöritelty muuta, Turunen naulaa.

LUE MYÖS: Kuka on Aatu Räty? 16-vuotias Leijonien superlupaus herättää huomiota jo NHL:ssä : ”Sen eteen tehty töitä”

LUE MYÖS: Kokoonpanoihin muutoksia! Leijonat treenasi näillä ketjuilla – uusi kolmikko mukaan

LUE MYÖS: Ruusuja ja risuja! Jesse Puljujärvi avasi heti pistetilinsä Leijonissa – näin valmennus kommentoi paluupeliä

LUE MYÖS: Näkökulma: Missä menee Jesse Puljujärvi? Suomalainen väläytteli heti Leijonissa – ongelmia löytyy silti

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo