80-luvulla Liigassa taottiin hurjia tehopisteitä – muistatko vielä nämä hurjastelut yhdessä ottelussa?
Jo pitkään menestyksekkäästä valmennusurastaan tunnettu Kari Jalonen muistetaan pelaajauraltaan armoitettuna pistenikkarina.
Jalonen pitää hallussaan Liigan runkosarjan piste-ennätystä kaudelta 1986-87, jolloin 44 ottelussa syntyi hirmuiset 93 (29+64) tehopistettä.
Samalla kaudella Jalonen sivusi myös Liigan yhden runkosarjaottelun piste-ennätystä nakuteltuaan tammikuussa 1987 Kärpät-paidassa peräti 9 (3+6) tehopinnaa, kun joukkue kaatoi KalPan tylyin lukemin 15-4.
Kultaisella 80-luvulla yhdeksän pinnan iltaan oli ennen Jalosta yltänyt kaksi muutakin pelaajaa.
Nykyään Ilveksen toimitusjohtajana työskentelevä Risto Jalo takoi joulukuussa 1982 hurjat tehot 3+6, kun Ilves kaatoi vieraissa Lukon peräti 16-3.
Kuuluisasta kääntölaukauksestaan tuttu Tappara-legenda Timo Susi takoi marraskuussa 1984 pelatussa Tappara-Jokerit ottelussa tehot 4+5. Kirvesrintojen voittolukemat kirjattiin tuolloin 13-4.
Yhdeksään pinnaan yltäneen kolmikon jälkeen eniten tehopinnoja yhdessä Liigan runkosarjaottelussa ovat nakutelleet Jouni Rinne ja Matti Forss, jotka summasivat yhteen 60-minuuttiseen kahdeksan täppää.
LUE MYÖS: Tunteet kuumina! Sebastian Ahon kyseenalainen temppu raivostutti Chicagon supertähdet
LUE MYÖS: Tehottomuus painanut? Patrik Laineelle tärkeä onnistuminen – vinoili NHL-toimittajille: ”Minä olen täällä vain töissä!”
Eniten pisteitä Liigan runkosarjaottelussa
9 (3+6) – Risto Jalo, Ilves 2.12.1982, Lukko–Ilves 3-16 9 (4+5) – Timo Susi, Tappara 15.11.1984, Tappara–Jokerit 13-4 9 (3+6) – Kari Jalonen, Kärpät 29.1.1987, Kärpät–KalPa 15-4 8 (4+4) – Jouni Rinne, Lukko 16.1.1977, Lukko-K-reipas 12-5 8 (1+7) – Matti Forss, HIFK 31.1.1982, HIFK–Kärpät 12-1 Lähde: LiigaLUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”

- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos