Liigassa tällä kaudella jo huima määrä hattutemppuja – Ilveksen saavutukseen pystytty viimeksi 26 vuotta sitten!
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa on kuluvalla kaudella tehty toistaiseksi jo 19 hattutemppua.
Viimeksi tehoiltaa viettivät viikonloppuna Ilveksen Arttu Ruotsalainen (arkistokuvassa) ja KalPan Matti Järvinen.
Hattutemppujen vauhti on kova, sillä viime kaudella Liigan runkosarjassa kasattiin kolme maalia peliin kaikkiaan 21 kertaa.
Vuosituhannen ennätykseenkin on hyvät mahdollisuudet. Rekordi on kaudelta 2004-05, jolloin hattutemppuja iskettiin 23.
Kaikkien aikojen ennätys onkin sitten omassa luokassaan. Kaudella 1982-83 hattutemppuja paukutettiin peräti 49.
Upeaa kautta pelaavasta Ilveksestä löytyy kuluvalla sesongilla jo viisi eri hattutempun tehnyttä pelaajaa. Ruotsalaisen lisäksi kolme häkkiä yhteen peliin ovat tykittäneet Robert Leino, Samuli Vainionpää, Joona Ikonen ja Eemeli Suomi.
Tapaus ei ole ihan jokapäiväinen, sillä viimeksi viisi saman joukkueen eri pelaajaa on onnistunut hattutempussa 26 vuotta sitten kaudella 1993-94, jolloin TPS:n viisi pelaajaa teki yhteensä kuusi hattutemppua.
Parhaimmillaan Liigassa on yhdellä kaudella seitsemän saman joukkueen pelaajaa pystynyt hattutemppuihin. Tähän ovat yltäneet HIFK kaudella 1983-84, Kärpät 1986-87 ja Jokerit 1991-92.
Lähde: Liiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”