Huippusiirto! Lähde: Suomalainen yllätysnimi siirtyy SHL:ään – ”Kiinnostusta osoitettu Ruotsista ja Suomesta”
Kuva: Getty Images
Jesper Kokkonen on saamassa kovan luokan siirron ensi kaudeksi, paljastaa hockeysverige.se.
Sivuston saamien tietojen mukaan ruotsinsuomalainen hyökkääjä on siirtymässä kuluvan kauden jälkeen SHL:ssä pelaavan HV71:n riveihin. 26-vuotias Kokkonen ei vahvista tietoa vielä, mutta kertoo, että kiinnostusta on ollut monessakin suunnassa.
– Minua kohtaan on osoitettu kiinnostusta Ruotsista ja Suomesta. Yritän vain keskittyä omaan tekemiseeni ja siihen, mihin voin vaikuttaa. Yritän siis pelata mahdollisimman hyvin, Kokkonen kertoi.
Kuluvalla kaudella laitahyökkääjä on pelannut HockeyAllsvenskanissa BIK Karlskogan riveissä, jossa hän on saalistanut 45 ottelussa 35 (23+12) tehopistettä. SHL:ssä Kokkonen ei ole aiemmin pelannut.
Jotkut saattavat muistaa hyökkääjän myös Suomesta, sillä hän on pelannut Ilveksen junioreissa ja Suomen ikäkausimaajoukkueissa. Liigassa Kokkonen on esiintynyt kertaalleen.
LUE MYÖS: Nuori vahvistus! 17-vuotias tshekkitaituri hyppää Suomeen
LUE MYÖS: Vuolaat kehut! NHL-legenda Henrik Sedin nostaa uraltaan esille yllättävän suomalaisnimen: ”Se oli todella hauskaa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sopimus purettu – Markus Nutivaara vaihtaa joukkuetta!
- Mestiksen paras pelaaja valittu: Jokerit-tähdelle murskaava äänisaalis
- Sami Vatanen: surkea uutinen
- Lähde: Huippuseura yrittää palkata Ville Peltosen!
- HPK:n ulkomaalaisvahti vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Karuja uutisia – Leijonien olympiajoukkueen kaksikko loukkaantui NHL:ssä
- Aleksander Barkovista tihkui uutta tietoa!
- Sebastian Ahon huippuvire jatkuu NHL:ssä – ratkaisi ottelun komealla osumallaan
- AL: Tappara valittaa Rikard Grönborgin toimintakiellosta: ”Perustuu kuulopuheisiin”
- Jukurit: seuraava pelaaja ulos seurasta!
- Urheilucast: Liigassa muhii shokkikauppa – Aku Räty loikkaa kilpailijan leiriin?
- NHL-sivusto: Yhden Leijonat-pelaajan treidiarvo romahti Milanon olympialaisissa
- IL: TPS:n Toni Söderholm jyrähti Tarmo Reunasen kohutilanteeseen liittyen – ”Sairasta”
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Urheilucast: Tappara valmistelee hirmuhankintaa hyökkäykseen!
- AL: Ilves teki kaappauksen Sveitsin suurseurasta – suomalaisnimi haaviin!
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!