Isoja uutisia Mestiksestä: Legendaarinen nimi palaa kiekkokartalle – taustalle kaksi suomalaista huippupelaajaa

Tähän päivään asti pitkään Jokipoikina tunnettu seura tiedotti kotisivuillaan isoista uutisista. Tästä eteenpäin Joensuussa on vain yksi joukkue, ja Mestis-seuran nimeksi palaa Joensuun Kiekko-Pojat.
Sivuilla kerrotaan, että Jokipoikien taustayhtiön Mehtimäki Oy:n omistus on vaihtunut. Sen koko omistus siirtyi äskettäin uudelle taustaryhmälle, jossa on mukana tuttuja kiekkoilijoitakin. Entiset omistajat Henry Rösch ja Jarkko Immonen astuivat syrjään, jonka myötä myös puheenjohtaja vaihtui.
Immosen tilalle tulee Juha Kupiainen. Uudet omistajat ovat tämän lisäksi Jaakko Lipponen, Anssi Kekäläinen, Harri Karttunen ja Joona Laakkonen sekä Joensuun kiekkotimantit ja maajoukkuepaitaakin kantanut hyökkääjä Miro Aaltonen (arkistokuvassa) sekä maalivahti Tomi Karhunen.
Immonen sanoo, että Joensuussa on etsitty seuralle lisävoimia pidemmän aikaa, ja kyseistä kuviota oli pohjustettu jo vuoden verran.
– Pelillinen puoli on meillä onnistunut varsin mallikkaasti, mutta pääomasta ja toimijoista on ollut kroonista pulaa, kuten kaikilla muillakin Mestis-seuroilla Suomessa, Immonen lisää.
Immosen mukaan viestikapulan voi antaa muille luottavaisin mielin.
– Uskon täysin, että seura pääsee nyt hyviin, osaaviin ja innokkaisiin käsiin ja toiminta saa nyt kokonaan uutta puhtia. Tuntuu myös hyvältä sanoa, että oma tavoitteeni on saavutettu. Tästä on uusien toimijoiden hyvä jatkaa ja vielä parantaakin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen