Tiesitkö? Marko Anttila on pelannut samassa ketjussa Patrick Kanen kanssa: ”Se oli iso maailma”
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonien MM-kultajoukkueen kapteeni Marko Anttila on pelannut urallaan yhden ottelun samassa ketjussa NHL-supertähti Patrick Kanen kanssa.
Harva tietää, että kaksikko viiletti Chicagon leirillä samassa ketjussa vuonna 2007, kun Anttila oli varattu seuraan yhdeksännellä kierroksella ja Kane ykkösvarauksella.
– Tulokaspelaajien leirillä pelattiin yksi peli samassa ketjussa. Täytyy kysellä, muistaako hän minut vielä. Viime keväänä ei muistanut, Anttila virnisti Leijonat.comille viime kevään MM-kisoissa ennen Yhdysvaltojen kohtaamista.
Lähes 13 vuoden takaisesta kesästä on jäänyt hyviä muistoja. 33-vuotias Anttila kertoi, ettei hän ollut vielä tuossa iässä valmis antamaan näyttöjä.
– Se oli iso maailma. Menin sinne suoraan Lempäälästä. Kuviot olivat vähän isommat. Sinänsä harmi, että olin silloin vielä todella raakile. Siinä tilanteessa ei ollut vielä käyttöä, hyökkääjä pohti.
Leirillä oli aikaa seurata Kanen maailmaa: Chicagon supertähti pääsi heti melkoisen mediahärdellin keskelle. Se on jäänyt mieleen.
– Oli hieno seurata, miten tähtipelaaja toimii arjessa. Hän ja Jonathan Toews olivat heti valmiita NHL:ään. Se näkyi kyllä.
Ilari Isotalon tekemä haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran toukokuussa 2019.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL