Hauska paljastus: Jukka Jalonen kutsui TPS-lupauksen maajoukkueeseen vaikeaan aikaan: ”Olin poliisiautossa”
Kuva: Ilari Isotalo
Kuluneella kaudella Liigassa kovaa jälkeä tehnyt Lauri Pajuniemi teki melkoisen paljastuksen ensimmäistä A-maajoukkuekutsustaan.
Nuori TPS-hyökkääjä oli tarttunut nimittäin vain hetkeä aiemmin poliisin haaviin, kun Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen yritti soittaa hänelle.
– Olin poliisiautossa kirjoittamassa nimeäni ylinopeussakkoon, kun puhelin soi. Parin minuutin päästä oli Whatsappiin tullut viesti, jossa Jukka Jalonen pyysi soittamaan heti, kun mahdollista. Pakkohan se oli soittaa ja kerroin tilanteen. Jalonen sanoi, että hänellä on onneksi vähän parempia uutisia minulle.
– Isäni sattui ajamaan siitä ohi ja näki, että olin poliisiautossa, joten Jalosen puhelun ansiosta oli kotonakin vähän parempaa kerrottavaa. Kyllä siinä yksi sakkolappu unohtui. Oli sellainen olo, että antakaa vaikka toinenkin vielä, niin hymy ei hyydy. Siinä nimittäin kävi toteen pikkupojan unelma, Pajuniemi kertoo TPS:n sivuilla.
LUE MYÖS: Lauri Pajuniemen ura ei jatku enää pitkään TPS:ssä
LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi