SK: Röyhkeä murto Iceheartsin tiloihin – Ässät lupaa palkkiota varastettujen pelipaitojen löytäjälle
Kuva: Juha Tamminen
Hyväntekeväisyysjärjestö Icehearts ry joutui viikonloppuna törkeän murron kohteeksi. Yhdistyksen Ulvilan tiloista varastettiin useita liigajoukkueiden pelipaitoja.
Murto huomattiin, kun Iceheartsin tiimimentori Jani Söderling vieraili Friitala-talon tiloissa sunnuntai-aamuna.
Ainoastaan Lukon ja TPS:n pelipaidat eivät kelvanneet varkaille. Murto suoritettiin toisen kerroksen ikkunan kautta.
– Ainakin HPK:n, SaiPan, Ilveksen, KalPan ja Ässien sekä junnumaajoukkueen paidat vietiin. Lisäksi varkaiden matkaan lähti Iceheartsin omalla logolla varustettu pelipaita. Sen saisivat varkaat pitää, kunhan palauttaisivat lapsille tärkeät paidat, Söderling kertoi surullisena Satakunnan Kansalle.
Vierasjoukkueet ovat lahjoittaneet Game worn -paitoja Iceheartsille Ässien kotipeleissä. Paidat olivat kovin vaivoin hankittuja ja niiden arvo huutokaupassa voi liikkua tuhansissa euroissa.
Ässät nosti ikävän uutisen esille Twitterissään. Porilaisseura lupaa murron selvittäjälle löytöpalkkiota.
Mikäli pelipaidat eivät kuitenkaan palaudu, niin eiköhän hoideta homma takaisin raiteilleen @Pallokerho, @Liiga_SaiPa, @ilveshockey, @KalPa_Hockey ja @leijonat?
#Liiga @iceheartsry
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Otto Kivenmäki: iso siirtohuhu!
- Yli 500 NHL-ottelun mies lähtee Tapparasta – tässä uusi seura!
- HIFK:n entinen pistelinko rikoksen tiellä – pidätettiin jälleen!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!