Nuorten Leijonien energiapakkaus nousemassa ykkösketjuun? Antti Pennanen avasi välierän kokoonpanosuunnitelmia
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen kokoonpano muuttuu ensi yönä pelattavaan alle 20-vuotiaiden MM-kisojen välieriin jonkin verran, päävalmentaja Antti Pennanen kertoi sunnuntai-illan mediatilaisuudessa. Se kävi selväksi, että maalilla jatkaa Kari Piiroinen.
– Lähtökohtana on se, että siihen Ruotsi-pelin lopun kokoonpanoon ei hirveästi tule muutoksia, luotsi sanoi.
Viidessä pelissä tehot 0+2=2 (+2) tehnyt Mikko Petman toi ykkösketjuun erinomaisen lisän. Kesken ottelun kärkiketjuun nousseella pelaajalla oli energiaa, jota Pennanenkin kehui.
– Hän olisi voinut tehdä kolme-neljä maalia. Lopussa Petmanilla oli tyhjäkin maali edessä, mutta onneksi (Roni) Hirvonen teki. Petmanin rooli tulee nousemaan nelosketjusta ylöspäin.
HPK:n keväällä 2019 Suomen mestaruuteen luotsanneen Pennasen mukaan Petman on yksi turnauksen hienoimmista kasvutarinoista. Laitahyökkääjä aloitti Ruotsi-pelin nelosketjussa Samuel Heleniuksen ja Benjamin Korhosen kanssa, mutta päätti sen siis ykköstriossa Anton Lundellin ja Hirvosen vierellä.
– Joku tulee sisään ja joku jää ulos. Valmentajan haastavin paikka on laittaa joku katsomoon, suojattiensa kanssa USA:n varhain tiistaina kello 04.30 kohtaava Pennanen lopetti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL