Liigan tyhjennysmyynnit alkavat pian? Lähde: Ruotsissa ollaan kiinnostuneita maalitykistä
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa on nähty perinteisesti tähän aikaan vuodesta tyhjennysmyyntejä. Seurat ovat luopuneet tähtipelaajistaan säästääkseen palkkakuluista, jos pudotuspelipaikka on jo karannut kauas.
Tällä hetkellä Liigan kellarikerroksesta erottuu kaksi joukkuetta, joilla on varsin mahdoton tehtävä raivata enää tietään pudotuspeleihin. Nämä seurat ovat HPK ja JYP.
Ruotsissa onkin kiinnostuttu kovatasoisesta HPK-hyökkääjästä, kertoo urheiluselostaja Teppo Laaksonen.
– Jere Innala on ehkä Liiga-nimistä kaikista eniten kiinnostusta tällä hetkellä Ruotsissakin herättävä, Laaksonen kirjoittaa.
Innalalla on huhujen mukaan sopimus HIFK:n kanssa ensi kaudesta, mutta tällä ei ole vaikutusta. Innala haluttaisiin Ruotsiin täksi kevääksi.
– Ei ole väliä vaikka HIFK-sopimus ensi kaudeksi olisikin jo takataskussa, esimerkiksi HV otti 2017 Mikko Lehtosen lainalle vaikka Tappara-siirto oli sovittuna. Ja kultaa tuli!
Innala on pelannut tällä kaudella 29 Liiga-ottelua ja iskenyt niissä tehot 13+13=26. Parhaalla kaudellaan hän on iskenyt 24 maalia Liigassa.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1