Leijonat-puolustuksen NHL-vahvistus Olli Määttä paljastaa: tästä syystä hän halusi MM-kisoihin: ”Se oli isoin syy”
Kuva: Getty Images
Olli Määttä on tänä keväänä Leijonien puolustuksen ainut NHL-vahvistus.
Kaksinkertaisella Stanley Cup -voittajalla on takanaan heikko kausi Los Angeles Kingsissä, eikä Latviassa järjestettäviin MM-kisoihin lähteminen ollut mikään selvä juttu. Määttä kertoo, että hän joutui aluksi miettimään asiaa, ennen kuin teki ratkaisunsa.
– Kyllä siinä tuli pari päivää mietittyä, että jaksaako. Olihan kausi aikamoista härdelliä, mutta se, ettei ole pelannut ennen MM-kisoissa, eikä tiennyt, milloin seuraava mahdollisuus tulee, niin se oli isoin syy lähteä, MM-kisoja kehunut puolustaja kommentoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
Samalla Määttä kertoi, ettei joukkue ollut hänelle entuudestaan kovinkaan tuttu. Siitäkin huolimatta ryhmään on päässyt nopeasti hyvin mukaan.
– Muutama pelaajaa olen tavannut, mutta muuten tuntemattomia kavereita. Kahden päivän jälkeen tuntuu kuitenkin jo siltä, että tuntee kaikki kaverit. Suomen joukkueeseen on ollut muutenkin aina helppo tulla, edelliskerran kaudella 2016-17 Leijonat-paitaa yllään kantanut Määttä sanoi.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan