Leijonien MM-urakka päättyi pettymykseen – Marko Anttila asteli median eteen: ”Lähelle päästiin, niin kyllä se syö”
Miesten jääkiekon MM-kisat päättyivät sunnuntaina suomalaisittain ikävästi, kun Kanada oli jatkoajalla vahvempi maalein 3-2.
Tappio oli erityisen kirvelevä siitä syystä, että Leijonilla oli kaikki saumat voittoon. Tällä kertaa Kanada oli kuitenkin omissa paikoissaan tehokkaampi.
Suomen kapteeni Marko Anttila kertoi lehdistötilaisuudessa, että pukukopissa ei turhia höpisty ottelun päätyttyä.
– Aika hiljaista siellä oli. Lähinnä puhuin siitä, miten hyvin kaikki tulivat tähän joukkueeseen. Ilmapiiri on Suomen joukkueessa aina loistava, kuten tälläkin kertaa. Lähellä päästiin, niin kyllä se syö, Anttila kommentoi pettyneenä.
Samalla ”Mörkö” kertoi, että hän oli oikein tyytyväinen Suomen tämän päivän esitykseen. Tällä kertaa Kanada oli kuitenkin niukasti parempi.
– Me pelattiin hyvä peli tänään, eikä se siitä jäänyt kiinni. Pienestä se oli kiinni. Tulos on nyt tuo, Anttila jatkoi.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Liiga-jumbo iski – nyt hankittiin tulivoimaa!
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Liiga-jumbo iski – nyt hankittiin tulivoimaa!