Kari Jalonenkin joutui arvostelun kohteeksi – venäläinen kiekkoveteraani tylynä: ”Kun ongelmia alkaa tulla, he pakenevat”
Kuva: Juha Tamminen
KHL:n tämän kauden parhaaksi valmentajaksi valittu Bob Hartley on joutunut kovan arvostelun kohteeksi kaksinkertaisen olympiavoittaja Aleksandr Kozhevnikovin toimesta.
Venäläinen kiekkoveteraani kommentoi Russian Hockey –sivustolle Avangard Omskin päävalmentajan toimineen epäkunnioittavasti monia kohtaan, kun hän ei saapunut palkintojenjakotilaisuuteen.
– Surullista on, ettei Hartley ilmestynyt seremoniaan. Lisäksi hänen pomonsa sai parhaan seurajohtajan palkinnon. Mielestäni hänellä ei ollut oikeutta sivuuttaa seremoniaa, jossa hänen seuransa oli pääroolissa, Kozhevnikov puhisi viitaten muun muassa siihen, että Hartleyn olisi täytynyt olla paikalla seuran sponsoreiden vuoksi.
Kiekkoveteraanin mukaan monet muutkin ulkomaalaisvalmentajat ovat toimineet ikävästi KHL:ää kohtaan. Hän nostaa esille myös Kari Jalosen nimen, joka allekirjoitti kaksi viikkoa sitten sopimuksen Kunlun Red Starin kanssa, mutta purki sopimuksensa tällä viikolla.
– Ymmärtääkseni Jalonen, joka teki sopimuksen pari viikkoa sitten, huomasi, että hänen pitäisi raivata tietä, eikä kaikki ole valmiina. Ulkomaalaiset valmentajat ovat kyllä valmiita työskentelemään parhaissa seuroissa, parhaiden pelaajien kanssa, ilman stressiä ja paineita, mutta kun ongelmia alkaa tulla, he pakenevat, Kozhevnikov väittää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL