Tuukka Raskilta iso paljastus – lonkkaleikkaus mahdollistaa useammankin pelivuoden? ”Mahtavaa, kun pystyy taas…”

Boston Bruinsin paidassa paluuottelussaan 3-2-voiton joukkueelleen Philadelphia Flyersista torjunut Tuukka Rask saattoi saada viime kesänä tehdyn lonkkaleikkauksen avulla uralleen useammankin lisävuoden.
Loppukaudeksi miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen solminut suomalainen (joka kuittaa todellisuudessa kaudesta vain reilut 500 000 dollaria) haluaa loppukauden aikana paitsi todistaa tasonsa säilyneen vähintään entisellään, myös ehkäpä pelata uralleen vielä yhden tuhdimman sopimuksen.
Suomalaisen kommentit Flyers-ottelun jälkeen ainakin puoltavat sitä, että maalivahtilegendan motivaatio on nyt korkealla ja pelihaluja riittää.
– Vaikka se (lonkkavamma) ei pilannutkaan jokaista peliäni viime kaudella, mielessä oli aina se tosiasia, että pystyin tekemään tietyt liikkeet vain rajoitetusti. On mahtavaa tuntea, että pystyn jälleen liikkumaan molempiin suuntiin, Rask paljasti medialle.
34-vuotiaan suomalaisen tuoreet puheet vihjaavatkin sen puolesta, ettei ura ehkä sittenkään ole päättymässä vielä tähän kauteen.
LUE MYÖS: Jymypaukku muhii jo! Lähde: Rasmus Ristolainen kaupataan jälleen NHL:ssä?
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!