Näkökulma: Leijonat lähtee olympiavälierään historiallisista asemista – oppi viime kesän MM-kisoista saattaa olla kullan arvoinen
Kuva: Getty Images
Suomi kohtaa Pekingin olympialaisten miesten jääkiekkoturnauksen välierässä Slovakian. Alkulohkossa Leijonille selvästi taipuneen Slovakian selviäminen neljän parhaan maan joukkoon on kiistatta yllätys.
Suomi lähtee taisteluun loppuottelupaikasta jättimäisenä ennakkosuosikkina. Tilanne on historiallinen. Aiemmin Leijonat on ollut olympiavälierässä joko altavastaaja tai lähtökohdat peliin ovat olleet hyvin tasaiset.
Ylimielisyyttä on kuitenkin turha pelätä. Suomen fokus on niin vahvasti omassa tekemisessä, ettei päävalmentaja Jukka Jalonen tiennyt puolivälieräottelun jälkeiseen Discoveryn TV-haastatteluun tullessaan tulevaa välierävastustajaa.
Lisäksi Suomella on viime kesän MM-kisojen välierästä kokemus, jota ei tässä kohtaa kannata aliarvioida.
Suomi selvitti asennetestin rimaa hipoen – nyt mitään ei jää sattuman varaan
Riikan MM-kisoissa välierävastustaja oli niin ikään yllättäjämaa, Toni Söderholmin valmentama Saksa. Avauserässä Leijonat iski tehokkaasti paikoistaan Saksan maalivahdin avustuksella. Toisessa erässä Leijonien peli tiivistyi, vaikka Saksa tekikin erän ainoan maalin. Kolmannesta erästä tuli selviytymistaistelu. Nyt Suomi haluaa jättää mahdollisimman vähän sattuman varaan. Vajaan vuoden takaisen kaltaiseen selvitymistaisteluun ei valmennusjohto halua palata. Leijonissa varmasti myös tiedetään, että Slovakia oli pelillisesti varsin hyvin mukana tämän turnauksen alkulohkon ottelussa. Numerot 6–2 eivät kerro koko totuutta. Siksi Suomi hakee välierässä turnauksen parasta suoritustaan. Jos Suomi onnistuu pelaamaan turnauksen parhaan pelinsä, se tietää Slovakialle takuuvarmasti matkaa pronssiotteluun. Olympiavälierä Suomi-Slovakia perjantaina kello 6.10 Discovery+ ja TV5.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaistähdille hurja haaste – NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto