Jere Lehtinen ja Mika Kortelainen muistelivat kultakisojen kohupuheenaihetta – ”Haastavinta oli se, että säännöt muuttuivat koko ajan”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
HELSINKI. Suomi voitti maan historian ensimmäisen jääkiekon – ja ylipäätään olympiakisojen – olympiakullan varsin erikoisissa olosuhteissa. Etenkin koronavirus eristyksineen ja NHL-pelaajien pois jääminen tekivät Pekingin talvikisamatkasta ikimuistoisen kokemuksen.
Leijonien GM Jere Lehtinen ja joukkueenjohtaja Mika Kortelainen muistelivat kisamatkan käänteitä taannoin eräässä helsinkiläisessä hotellissa.
Kun Leijonien matkan alkuun oli vajaat muutama viikko, sai useampi joukkueen jäsen koronan.
– Oireettomia oli suurin osa, mutta tämä johti siihen, että viimeiset pari viikkoa olivat hektistä pallottelua, GM Lehtinen mietti.
– Jos kisat olisivat alkaneet viikkoa aiemmin, olisi joukkue ollut eri näköinen. Tai ainakin alussa sen suhteen, keitä olisi lähtenyt mukaan.
Koronaviruksen takia CT-arvoja ja muita katsottiin tarkkaan aina positiivisen tuloksen myötä. Tilanne oli haastava kaikille, ja haastavuuden kruunasivat Marko Anttilan ja Jussi Olkinuoran käytännössä täysin perusteettoman tuntuiset karanteenit.
– Haastavinta oli se, että Kiinan päässä säännöt muuttuivat koko ajan. Ensiksi ilmoitettiin, että CT-arvo 35 riittää, sitten se oli lennon aikana muuttunut 40:een. Oli mahdotonta tietää, että miten ne pomppivat, koska ne pomppivat aika tavalla 30:stä 40:een. En ole lääkäri, enkä halua olla, mutta aika paljon tuli seurattua (näitä), Kortelainen valaisi.
Hän kehui omiaan, sillä suomalainen luonne noudattaa sääntöjä ja sopeutuu tilanteisiin.
– Muutaman päivän jälkeen tilanne stabiloitui.
Myös Lehtinen painotti sitä, että tulosten jännittämisestä huolimatta fiilis oli koko ajan hyvä nimenomaan kokeneen porukan keskuudessa.
– Ymmärrettiin tilanne. Ei se vaikuttanut siihen, mihin oltiin menossa.
”Koronahässäkällä” oli myös ainakin yksi hyvä sivujuonne.
– Tämä yhtenäisti koko porukkaa, Lehtinen kiitteli.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata HIFK:sta lähteneen Leijonat-tähden!
- Urheilucast: Jukka Jalonen palaa Suomeen – todellinen yllätyspesti!
- Shokkikäänne – Suomen NHL-superlupaus ulos MM-kisajoukkueesta!
- Kultaleijona sai lähtöpassit – huhut vievät takaisin Liigaan!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan – MTV: nyt puhuu Jokerit-pomo
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn