No nyt! Ruotsinkieliseltä lehdeltä raju syytös Leijonia kohtaan: ”Kaikki on pedattu Suomen maailmanmestaruudelle”
Suomi aloitti MM-kisat perjantaina tyylipuhtaalla 5-0-voitolla Norjasta.
Leijonat kuuluu turnauksen suurimpiin ennakkosuosikkeihin, mikä on huomattu myös muiden maiden medioissa. Ruotsinkielinen Hufvudstadbladet nostaa nyt pöydälle yhden yksityiskohdan, mikä tukee kisaisännän menestystä. Lehti väittää suomalaisten otteluohjelman olevan räätälöity juuri Leijonien menestystä silmällä pitäen.
– Jukka Jalosen Leijonat on kuin hyvin rasvattu koneisto, jossa kaikki pelaajat tietävät tarkalleen roolinsa menestyksen saavuttamiseksi. Mutta Leijonat itse ei ole ainoa syy, joka mahdollistaa saumat voittaa ensimmäisen MM-kullan kotikisoissa. Otteluohjelma on kuin tehty sitä varten, että Suomi olisi mahdollisimman hyvässä iskussa pudotuspelien alkaessa 26. toukokuuta, lehti täräyttää.
– Leijonat kohtaa lohkovaiheessa kolme vahvaa ja neljä heikompaa joukkuetta. MM-kisojen aloittaminen peräkkäisillä otteluilla Norjaa ja Latviaa vastaan sopii joukkueelle täydellisesti. Se saa turnaukseen lentävän lähdön, koska vastustajat ovat keskinkertaista taso.
– Ottelut antavat Leijonille mahdollisuuden hioa peliään ja testata eri kokoonpanoja ja maalivahteja sekä ottaa siinä sivussa pari helppoa voittoa, minkä jälkeen edessä ovat kovemmat pelit USA:ta ja Ruotsia vastaan. Lisäksi Leijonilla on lepopäivät näiden ottelujen välissä. Tämän jälkeen edessä on taas pari heikompaa ottelua (Iso-Britannia ja Itävalta), jotka antavat joukkueelle mahdollisuuden tehdä hienosäätöjä.
Perustelut eivät lopu tähän.
– Lohkon päättäminen kahden lepopäivän jälkeen kovempaa Tshekkia vastaan on tervetullut uutinen, minkä jälkeen joukkue saa vielä kaksi lepopäivää ennen puolivälieriä. Mahdollisuus pelata vain kaksi ottelua kuudessa päivässä ennen välieriä on luksusta, josta harvoin saa nauttia MM-kisoissa, lehti päättää.
Leijonien MM-urakka jatkuu lauantaina Latvia-pelillä.
LUE MYÖS:
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo