Niitti suoraan päähän! Näin Teemu Hartikainen kommentoi rumaa taklausta – ylisti samalla Miro Heiskasta: ”Maailmanluokan pakki”
TAMPERE. Teemu Hartikainen koki maanantai-iltana kovia, kun Yhdysvaltojen Austin Watson taklasi suomalaishyökkääjää päähän ulosajon arvoisesti.
Hartikainen ei onneksi satuttanut itseään tilanteessa, vaan pystyi jatkamaan heti peliä. Hänen mukaansa Watson tuskin yritti tahalleen suunnata taklaustaan päähän.
– Joskus ne tulee tulee refleksistä. Todella vaikeaa sanoa. Olin valmiina ottamaan sen runkoon, mutta se kolahtikin päähän. Kyllähän se ketuttaa, kun tulee leukaperiin, mutta ei se mitään, Hartikainen kommentoi medialle heti ottelun jälkeen.
Aiemmin maanantaina Suomen Jääkiekkoliitto tiedotti Miro Heiskasen liittyvän myöhemmin tällä viikolla Leijonien vahvuuteen. Hartikainen on tästä uutisesta enemmän kuin innoissaan.
– Onhan se hienoa päästä pelaamaan hänen kanssaan. Maailmanluokan pakki, joka liikkuu uskomattomalla tavalla. Kiva saada tuollainen vahvistus takalinjoille lopputurnauksen ajaksi. Viimeksi olen nähnyt Heiskasen, niin jätkä oli 18-vuotias. Katsotaan, miten vauhti on vielä noussut noista ajoista, Hartikainen herkutteli.
Miikka Lahtinen, Tampere
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo