JYPissä ei ahnehdita kerralla liikaa – haastattelussa Ville Nieminen: ”Ollaan takamatkalta liikkeellä – prosessia ei pysty nopeuttamaan”
TAMPERE. Ville Nieminen tekee ensi viikolla kahden vuoden tauon jälkeen paluun liigaseuran penkin taakse, kun hän toimii alkavalla kaudella JYPin apuvalmentajana.
Tampereella syntynyt Nieminen, 45, kuuluu kokeneen Jukka Rautakorven valmennusryhmään, joka pyrkii nostamaan JYPin pikku hiljaa takaisin kohti Liigan kärkeä. Niemisen mukaan paluu arkeen on tuntunut pitkän tauon jälkeen hyvältä.
– Tässä on odottavainen ja samalla turvallinen fiilis, kun joka aamu täytyy olla kahdeksalta töissä kiinni. Tässä tuntee taas elävänsä oikeaa työelämää ja huippu-urheiluelämää. On ollut mahtava pätkä tehdä tätä työtä tällaisessa tiimissä, ”Nemo” kehuu Leijonat.comille.
Muutaman vaikeamman kauden jälkeen Jyväskylässä uskotaan jälleen parempaan. Seurajohto päätti viime kauden jälkeen laittaa valmennuksen täysin uuteen uskoon. Myös pelaajabudjettia (2,3 miljoonaa euroa) on kasvatettu enemmän kuin millään muulla liigapaikkakunnalla. Tämän avulla hurrikaanipaitaan on saatu hankittua kovia nimiä, kuten Sami Niku ja Juuso Puustinen.
Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että kärkikahinoihin on pitkä matka, sillä useimmat seurat ovat vahvistuneet JYPin tavoin. Niemisen mukaan JYPissä otetaankin maltillisia askelia ylöspäin, koska prosessi on vasta alussa.
– Koko ajan pyritään parantamaan seuran toimintaa ja kehittämään pelaajia sekä peliä. Se kuuluu tähän prosessiin. Jossain vaiheessa pyritään löytämään myös kilpailuetua joistain asioista, jos se on mahdollista. Mutta kyllä kaikista tärkeintä on se arjen työ.
Vielä toistaiseksi JYPissä ei ole mietitty liiemmin tavoitteita – eikä niistä aiotakaan hiiskua ulkopuolisille. Yksi asia on kuitenkin selvä: JYP halutaan nostaa takaisin pudotuspeliviivan yläpuolelle.
– Ollaan hieman takamatkalta liikkeellä ja vahvasti uuden äärellä, niin kaikki se vaikuttaa tähän prosessiin. Ja pystyykö prosessia jotenkin nopeuttamaan, niin oikeastaan pysty, Nieminen toteaa.
Liigan tulevaisuus?
Viime aikoina myös Liigan mahdollinen avaaminen on nostanut jälleen päätään keskusteluissa, kun Jokerit ja Kiekko-Espoo ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita liigalisenssistä. Vielä tällä tai ensi kaudella Liigassa ei kuitenkaan ”uusia” seuroja nähdä, koska Liiga on tiedottanut, ettei se tule myöntämään uusia lisenssejä kaudelle 2023-24.
Tulevaisuudessa onkin mahdollista, että Jokerit liittyy Mestikseen, jossa Kiekko-Espoo jo pelaakin. Mikäli näin käy, niin Liigan avaamisesta olisi syytä puhua vakavasti. Pelaamalla nouseminen, kun olisi varmasti useimpien mielestä se kaikista paras vaihtoehto.
– Kyllä sarjan pitäisi olla auki! Tässä ei toki voida heittää tällaisia asioita, jos niitä ei olla mietitty ja suunniteltu, mutta kyllä minä uskon, että siihen on mahdollisuus jollain aikavälillä turvaamalla samalla seurojen toiminta.
– Tätä täytyy tarkastella myös isossa kuvassa. Täytyy ajatella seurojen omistajia ja kuinka liigayhtiöitä pystytään hallitsemaan. Se ei ole helppo juttu, mutta samalla on mielenkiintoista seurata, että kuinka Liiga lähtee purkamaan tätä haastetta. Kun puhutaan siitä yhteiskunnallisesta vastuuta, jos joukkue putoaa, niin kyllä siihen täytyy pystyä rakentamaan sellainen exit-systeemi. Jos halua on, niin kyllä sellainenkin löytyy, Nieminen uskoo.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus