NHL:n sensaatiojoukkue vajonnut tappiokierteeseen – suomalaispelaaja ei kierrellyt: ”Meidän täytyy selvittää ongelmat nopeasti”

New Jersey Devils aloitti NHL-kauden todella pirteästi, ja lauantain ja sunnutain välisen yön vilkkalle kierrokselle lähtiessä se oli kerännyt itäisen konferenssin joukkueista pisteitä toiseksi eniten.
Nyt käsillä on kuitenkin vaikeammat ajat. Neljän edellisen pelin saldo on neljä tappiota ja vain yksi pinna. Joukkueen suomalaishyökkääjä Erik Haula otti nykyvireeseen kantaa NHL:n nettisivuilla. Peliä ei kuulemma ensinnäkään voi ”vihata”, ja intensiteettiä löytyy.
– Lauoimme Philadelphia Flyersiakin vastaan yli 40 kertaa. Pelissämme on paljon hyviä asioita, Haula pähkäili Flyersille koetun neljännen tappion jälkeen.
– Meidän täytyy kasvaa joukkueena ja välttää samojen virheiden toistamista. Kaikki alkoi kansallispäivänä 9. joulukuuta. Pelit ovat menneet viime aikoina samalla tavalla. Meidän täytyy selvittää ongelmat nopeasti, sillä meillä on mielestäni menossa kauden hankalin jakso.
Devilsin tappioputki alkoi tuolloin 9.-10. joulukuuta välisenä yönä, kun NY Islanders oli parempi maalein 6-4. Sen jälkeen newjerseyläisiä ovat kurittaneet myös NY Rangers jatkoajalla (4-3) ja Dallas Stars (4-1) sekä siis Flyers (2-1).
– Pitää pysyä omassa systeemissä, oli tilanne mikä tahansa. Meidän pitää vain luottaa, että systeemimme toimii. – Meidän täytyy olla paikoissa parempia. Tehottomuuteen ei ole tekosyitä. Täytyy vain olla parempi.
Devils saa saumat tappioputken katkaisuun sunnuntaiyönä. Joukkue kohtaa Florida Panthersin kello 2.30 alkaen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuran tehomies vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!
- Dallas Stars kiinnitti megalupauksen seurakaverina pelanneen suomalaisen
- NHL:ssä jysähti – Mikael Granlund teki jättisopimuksen yllätysseuran kanssa!
- Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Karu kohtalo: Suomalaispuolustaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Toimittaja: Mikael Granlund vaihtaa joukkuetta NHL:ssä!
- Kultaleijona Mikael Seppälän uusi seura selvillä
- Tarmo Reunanen palaa Liigaan: ”Tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta”
- Karu kohtalo: Suomalaispuolustaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Tarmo Reunanen palaa Liigaan: ”Tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta”
- Toimittaja: Mikael Granlund vaihtaa joukkuetta NHL:ssä!
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!
- Matias Maccelli kaupattiin – siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jättisopimus sinetöi suomalaispuolustajan lähdön NHL:ssä? Seura jälleen vaihtumassa
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- TPS rysäytti: Hurja tähtihankinta!
- Henri Jokiharju löi rahoiksi NHL:ssä
- Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!