Ässien apukapteeni ja ex-liigavahti menossa ulkomaille samaan seuraan?
Jääkiekkoaiheinen Eliteprospects-nettisivusto väittää lähteisiinsä perustaen, että liigajoukkue Ässissä pelaava hyökkääjä Alexander Ruuttu olisi siirtymässä saksalaiseen DEL-liigajoukkue Bietigheim Steelersiin.
Myös saksalainen Eishockey News oli kirjoittanut erääseen juttuunsa, että mainittu joukkue olisi hankkimassa kahta uutta kasvoa.
Ruuttun lisäksin sinne olisi menossa KalPassa Liigaa aikoinaan pelannut slovakialasvahti Denis Godla. Lähteistä ei käy kuitenkaan selväksi se, milloin herrat olisivat siirtymässä Saksaan.
Ässien apukapteeni on pelannut 17 ottelussa iskien tehot 4+1=5. KalPassa kausina 2016-19 pelannut Godla on torjunut kiekkoja tshekkiläisessä Litvinovissa 20 ottelussa prosentein 90,7.
Kyseinen saksalaisjoukkue on maan pääsarjassa viimeisenä, ja se tulee todennäköisesti putoamaan sarjaporrasta alemmaksi. Piste-ero on jo nyt esimerkiksi viimeiselle säilyjän paikalle 22 pinnaa.
Aiemmin tällä kaudella on huhuttu myös, että Ässien Markus Phillips olisi lähdössä Porista pois. Ainakaan tämän jutun kirjoitushetkellä viikonloppuna hänen mistään siirrosta tai muusta ei ollut tullut tiedotetta tai vastaavaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Näin paljon Harri Pesonen tienaa JYPissä
- Leijonat hurjasteli runsasmaaliseen voittoon – lopussa meinasi käydä kylmät
- Jussi Ahokas luotsasi joukkueensa kovaan saavutukseen – mestaruus tähtäimessä!
- Maisema vaihtuu – Ilves-vahdin sopimus purettu!
- Leijonat kohtaa Sveitsin – tässä Suomen kentälliset otteluun
- Leijonista kantautui karuja uutisia – kaksi pelaajaa ulos MM-kisoista
- Sikailu kävi kalliiksi – NHL:n kurinpito määräsi sakot Mikko Rantaselle
- Kanadalle ikävä takaisku MM-kisoihin
- Reid Gardiner vaihtaa maisemaa – tässä on huhuttu uusi seura
- Leijonat-konkari vaihtaa seuraa – ura jatkuu Tshekin liigassa
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- Reid Gardiner vaihtaa maisemaa – tässä on huhuttu uusi seura
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Leijonista kantautui karuja uutisia – kaksi pelaajaa ulos MM-kisoista
- Historiallinen finaalitrilleri: Leijonat-sentteri juhlii Sveitsin mestaruutta
- Lauri Marjamäki: yllätyspesti!