Olli Jokinen ruoskii itseään Jukurien pettymykseen päättyneen kauden tiimoilta: ”Siinä mä lipsuin”
Olli Jokisen toinen kausi Jukureiden päävalmentajana ei ollut avauskauden kaltainen menestystarina.
Jos Jokisen ensimmäisellä kaudella epäilijöiden suut tukittiin raikkaalla hyökkäyspelillä ja edistyneisiin tilastoihin nojaten armottomalla onnella, samaa yllätyselementtiä ei ollut käytössä kuluvalla kaudella. Pienen budjetin mikkeliläisseura jäi niukasti pudotuspelien ulkopuolelle.
Jokinen kertaili kahden Liiga-kautensa välisiä eroja Liiga Without a Map -podcastissa.
– Ensimmäisellä kaudella kaikki onnistui ja pystyin saamaan kaikista pelaajista kaiken irti. Tänä vuonna en pystynyt sitä tekemään valmentajana. Koutsina oppi myös sen, että jos sulla on se tietty arvomaailma, johon uskot ja haluat pelaajien uskovan, niin sun täytyy valmentajana vaalia sitä ja olla se eturivin äijä noudattamassa sitä. Siinä mä lipsuin, ja siitä kädet virheen merkiksi pystyyn, Jokinen ruoskii itseään.
Jokinen muistuttaa, että Jukurien raikas pelitapa on muuttanut myös Liigaa viihdyttävämpään suuntaan.
– Uskon, että tuo viime kauden pelitavallinen juttu, mitä me tuotiin tänne, niin kyllä siellä ainakin 5-6 joukkuetta oli hyvin selvästi aktivoittaneet peliään. Kyllä me jotain ollaan tänne tuotu tällä omalla jutulla, Jokinen muistuttaa.
Voit kuunnella Jokisen haastattelun kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- Nuoret Leijonat kävi lähellä jättipottia – nämä hopeajoukkueen pelaajat ovat mukana tänäkin vuonna
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Muistatko? Nuorten Leijonien MM-kultajoukkue vilisi nykyisiä NHL-tähtiä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen