Leijonien MM-kisapaikoista tulee hurja taistelu – Jukka Jalonen täräyttää: ”Kovinta minun aikanani”
TAMPERE. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi viikonloppuna järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että kevään MM-leiriryhmästä on tulossa poikkeuksellisen kova heti alusta alkaen.
Jalosen mukaan kotikisat kiinnostavat pelaajia todella paljon. Tästä syystä kisapaikoista tullaan käymään todella kovaa taistelua, eikä kenelläkään Euroopassa pelaavalla pelaajalla ole suoraa paikkaa MM-kisajoukkueessa.
– Sen verran, mitä olemme hahmotelleet, niin näyttäisi siltä, että olemme saamassa jalkeille todella kovan ryhmän jo 10. huhtikuuta alkaen. Hieman on sellainen tunne, että kilpailu MM-kisapaikoista tulee olemaan kovinta, mitä minun aikanani on ollut.
– Meillä on pelkästään täällä Euroopassa paljon pelaajia, jotka ovat olleet mukana voittamassa MM- ja/tai olympiakultaa. Siihen vielä NHL-pelaajat päälle. Jos ei tule loukkaantumissumia tai muuta yllättävää, niin on vähän jopa runsaiden pulaa pelaajista. Jotenkin tuntuu, että tämä on vielä spesiaalimpi vuosi kuin aiemmat, Jalonen kertoi.
Leijonat-luotsin mukaan myös yllättävät kokeilut jäävät tällä kertaa vähemmälle.
– Olemme saamassa jo ensimmäiselle viikolla todella kokeneita pelaajia. Nuoria pelaajiakin on kiva ottaa mukaan näytille, mutta sitten taas, jos meillä on kokeneempia pelaajia, jotka kamppailevat MM-kisapaikoista, niin kyllä heitä pitää ensisijaisesti pyytää mukaan. Montaa nuorta ei mahdu mukaan. Se on vain kylmä tosiasia, Jalonen toteaa.
Leijonat pelaa ennen MM-kisoja yhdeksän ottelua, kun se kohtaa kahdesti Norjan, Tanskan ja Ruotsin. Viimeiset valmistavat ottelut pelataan Tshekin EHT:llä.
Jääkiekon MM-kisat pyörähtävät käyntiin 12. toukokuuta. Voit tutustua lohkoihin, otteluohjelmaan ja lipunmyyntiin täällä.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”