Leijonille helpottava voitto! Mikko Rantanen laittoi petomoodin päälle

Leijonat saalisti lauantaina MM-kisojen avausvoittonsa. Suomi kaatoi Saksan jännittävässä kamppailussa maalein 4-3.
Suomi sai otteluun vahvan alun. Joel Armia pääsi tinttaamaan kiekon sisään Kaapo Kakon namupassista ensimmäisen erän puolivälissä. Saksa tuli kuitenkin vielä tasoihin ennen erän loppua onnekkaalla pomppumaalilla.
Toisessa erässä Leijonat otti kolme jäähyä, mikä sekoitti peliä. Saksan 2-1 maalin heitti sisään siniviivalta Kai Wissman. Sakari Manninen iski Suomen onneksi kaksi maalia alle kahteen minuuttiin ja vei Suomen 3-2 johtoon.
Toisen erän loppuhetkillä Saksa pääsi jälleen ylivoimalle. Hienosti pelannut ykkösylivoima sai viimein palkintonsa, kun JJ Peterka laukoi kiekon upeasti yläkulmaan.
Kolmannessa erässä Leijonat laittoi uutta vaihdetta silmään. Etenkin Mikko Rantanen paransi peliään huomattavasti. Raivokkaasti taistellut NHL-supertähti teki lopulta hienon esityön Mikko Lehtosen viimeistelemään voittomaaliin.
Seuraavaksi Suomi kohtaa kisoissa Ruotsin. Ottelu alkaa maanantaina kello 20.20.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- TOP 5: MM-kisojen suurimmat tähdet ovat tässä
- TOP 5: Leijonien tärkeimmät pelaajat MM-kisoissa – nämä nimet ratkaisevat Suomen menestyksen
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- MM-kisoihin todellisia hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Itävalta-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Leijonien MM-hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen!
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta