Hurmoksellinen latvialaisyleisö joutui pettymään – MM-sensaatio jäi pienestä kiinni

Kanada kaatoi Latvian MM-kisojen välierässä maalein 4-2. Latvian turnaus jatkuu pronssiottelussa, kun taas Kanada suuntaa neljättä kertaa putkeen finaaliin.
Latvian voitto ei ollut ottelussa kaukana. Maa johti ottelua kahteen otteeseen ja pelasi hienosti aivan taitotasonsa äärirajoilla.
Kanada ei puolestaan ollut parhaimmillaan. Etenkin toisessa erässä joukkue otti useita kurittomia jäähyjä, mikä teki pelistä sekavaa. Latvian ylivoimapeli oli kuitenkin niin luokatonta, ettei joukkue saanut edes kunnon maalipaikkoja aikaiseksi.
Kolmanteen erään Kanada tuli kuitenkin hurjalla peli-ilmeellä. Latvialaiset jäivät aivan jalkoihin. Jack Quinn iski pelin tasoihin heti ensimmäisellä minuutilla. Erän puolivälissä Adam Fantilli puolestaan iski voittomaalin komealla soololla.
Latvia haki lopussa raivokkaasti tasoitusta alivoimallakin. Lopulta Scott Laughton pääsi kuitenkin katkaisemaan takaa-ajon lyhyeen ja laittoi kiekon tyhjään maaliin.
Ottelun hienoin suoritus nähtiin latvialaisyleisöltä. Fanit pitivät huikeaa meteliä taukoamatta, eikä Nokia Arenassa ole MM-kisoissa vielä nähty vastaavanlaista mekkalaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Ranska-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Jokerit jysäytti tiskiin kasan uusia sopimuksia!
- Näkökulma: Antti Pennanen teki oikean päätöksen – vielä ei ole panikoinnin aika
- Antti Pennanen: näissä kolmessa asiassa Leijonien täytyy parantaa
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- Tunteet kuumenivat MM-kisoissa – tuomari pyysi Leijonien vastustajalta anteeksi
- Lähde: Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy KHL:ään
- Suomalaislupausta verrattiin NHL-legendaan – GM:ltä kova näkemys ensi kaudesta
- Ville Koivusen pudottaminen MM-kisoista oli virhe? Nyt puhuu Jarmo Kekäläinen
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan