Olisiko Christian Heljankolle pitänyt antaa mahdollisuus MM-kisoissa? Näin vastaa Niklas Bäckström Herätys, Leijonat! -ohjelmassa

Leijonien taival MM-kisoissa katkesi puolivälieriin, kun Kanada eteni neljän joukkoon 4-1-voitolla.
Kisojen aikana yksi puhuttavimmista aiheista Leijonien ympärillä oli maalivahtipeli. Suomen ykkösmaalivahtina toimi SHL-mestaruuden loistotilastoilla torjunut Emil Larmi, joka pelasi turnauksessa kuusi ottelua tilastoin 91,78% ja 1,99. Kakkosvahtina toimi maajoukkueessa viime vuosina huippuotteita esittänyt Jussi Olkinuora, jonka seurajoukkuekausi oli kuitenkin haastava. Hän pelasi turnauksessa vain kaksi peliä tilastoin 84,62% ja 2,00.
C Moren Herätys, Leijonat! -ohjelmassa käytiin läpi Leijonien turnauksen päätyttyä Suomen maalivahtien esityksiä ja peluutusta. Mukana keskustelussa oli entinen maalivahti Niklas Bäckström, joka antoi oman arvionsa ykkösvahti Larmin esityksistä kisoissa.
– Oli paljon erittäin hyviä jaksoja, sitten oli hetkiä, jolloin asiat olisi voinut tehdä terävämmin. Kova paikka, täytyy muistaa, että hän oli ensikertalainen, kotikisat ja nyt ei ollut altavastaajajoukkue, vaan suurin ennakkosuosikki. Henkisesti tosi kova paikka, Bäckström sanoi.
Turnauksen edetessä nostettiin esiin, että Suomen kolmosvahti Christian Heljankolle olisi pitänyt antaa näytönpaikka maalinsuulla, kun Larmin ja Olkinuoran otteet eivät vakuuttaneet. Tapparassa Suomen mestaruuden ja CHL-mestaruuden torjunut Heljanko ei pelannut turnauksessa otteluakaan. Tämä oli myös Bäckströmin mielestä oikea ratkaisu, nimen omaan tuossa vaiheessa, kun turnaus oli jo hyvässä vauhdissa.
– On puhuttu, että olisiko Heljankolle pitänyt antaa peli, omasta mielestäni ei olisi pitänyt. Kyllä sulla on kaksi maalivahtia, mihin pitää luottaa. Jos lyödään kolmaskin siihen, niin kyllä joukkuekin katsoo, että kukaan ei luota tuohon. Okei, Heljanko olisi voinut pelata hyvän pelin, mutta jos hän ei olisi onnistunut, oltaisiinko me menty niille kahdelle takaisin, että tänään me luotetaan teihin, vaikka eilen ei luotettu, Bäckström totesi.
Bäckströmin mielipide on selvä: hänen mukaansa turnaus pitää pelata kahden maalivahdin voimin. Se onkin sitten asia erikseen, mikä se pelaava maalivahtikaksikko olisi ollut.
– Ehkä se oikea kysymys tässä on, että olisiko se parivaljakko ollut mieluummin Olkinuora-Heljanko tai Larmi-Heljanko. Nyt mentiin ihan fiksusti, Olkinuora on ollut loistava maajoukkueessa. Tai olisiko Olkinuoran pitänyt aloittaa turnaus kokeneena ja sitten ajaa Larmia rauhassa sisään. Mutta kyllä nämä kahdella maalivahdilla mun mielestä pitää mennä, Bäckström linjasi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Hirmuvireinen Sami Niku tehnyt kovaa jälkeä alkukaudella – samaan ei ole pystynyt yksikään puolustaja
- Entinen Liiga-kiekkoilija aloittaa Mestis-seuran toimitusjohtajana: ”Keskeinen osa kasvutarinamme luomista”
- Lukko sai huonoja uutisia – kaksi miestä pitkäksi aikaa sivuun peleistä
- NHL-debyytti enää ajan kysymys – suomalaislupaus huimassa iskussa harjoituskaudella
- Pelicans hankki huippuvahvistuksen takalinjoille!
- Joakim Kemell koki kovan kohtalon NHL:ssä
- Suomalaispuolustaja vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Toimittaja: Suomalainen ykkösvaraus vaihtamassa maisemaa NHL:ssä!
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Risto Dufva letkautti jälleen lehdistötilaisuudessa – tila hiljeni ja Olli Jokinen pidätteli pokkaansa
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- Risto Dufva letkautti jälleen lehdistötilaisuudessa – tila hiljeni ja Olli Jokinen pidätteli pokkaansa
- Joakim Kemell koki kovan kohtalon NHL:ssä
- Liigan käsittämätön tehoputki katkesi viimein – onko vastaavaa nähty koskaan?
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään: suomalaiskaksikolle lähtöpassit
- Pelicans hankki huippuvahvistuksen takalinjoille!
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Toimittaja: Suomalainen ykkösvaraus vaihtamassa maisemaa NHL:ssä!