Ikävä huhu: Rauman Lukosta tuttu pistehirmu joutuu lopettamaan peliuransa
Rauman Lukon kauden 2012-13 sensaatiohyökkääjä Justin Azevedo on lopettamassa peliuransa, kertoo venäläissivusto Metaratings.ru.
35-vuotiaan Azevedon päätöksen kerrotaan johtuvan terveyssyistä. Kanadan ja Portugalin kansalaisuuden omaava mailataituri on kärsinyt ylävartalovammasta.
Azevedo on pelannut kaksi edelliskautta Sveitsissä ZSC Lionsin joukkueessa. Viime kaudella 173-senttinen keskushyökkääjä summasi 31 ottelussa tehopisteet 6+10=16.
Ammattilaisuransa neljä ensimmäistä vuotta AHL:ssä pelannut Azevedo siirtyi Lukkoon NHL:n työsulkukaudella 2012-13. Energinen taitohyökkääjä oli NHL-tähtien täydentämän Liiga-kauden sensaatio, kun 58 runkosarjaottelussa mies takoi hurjat tehopisteet 20+38=58. Azevedo sijoittui pistepörssissä toiseksi vain yhden pisteen erolla Kärppien Juha-Pekka Haatajaan.
Liigan pudotuspeleissä Azevedo jatkoi huimaa virettään, kun 14 ottelussa syntyi huipputehot 10+8=18. Hän voitti näytöstyyliin pudotuspelien maali -ja pistepörssin.
Ainoaksi jääneen Liiga-kauden jälkeen Azevedon matka jatkui KHL:ään, jossa hän pelasi yhden kauden HC Lev Prahassa ja seitsemän kautta Ak Bars Kazanissa. Yhteensä hän pelasi KHL:ssä 490 runkosarjaottelua tehden pisteet 134+227=361.
LUE MYÖS:
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”