NHL:ssä jättitreidi! Suomalaislupaus vaihdettiin ruotsalaissentteriin
Calgary Flames ja Vancouver Canucks ovat pyöräyttäneet ison pelaajakaupan NHL:ssä. Calgaryn ruotsalainen tähtisentteri Elias Lindholm siirtyy Vancouveriin vaihdossa hyökkääjä Andrei Kutsmenkosta, puolustaja Joni Jurmosta, puolustaja Hunter Brzustewiczistä, 1. kierroksen varausvuorosta kesälle 2024 ja ehdollisesta 4. kierroksen varausvuorosta.
Lindholm on pelannut tällä kaudella 49 NHL-ottelua tehoin 9+23=32. Tehot eivät ole kummoiset ruotsalaisen aiempiin kausiin verrattuna. Parhaimmillaan hän on iskenyt 82 pistettä runkosarjassa kaudella 2021-22.
Suomalainen puolustajalupaus Jurmo pelaa parhaillaan Liigassa. Hän aloitti kauden Ilveksessä ja keräsi 28 ottelussa yhden syöttöpisteen. Kesken kauden Jurmo siirtyi isomman vastuun perässä KooKoon riveihin, joissa ensimmäisten seitsemän ottelun aikana hän on kerännyt tehot 1+2=3. Jurmo oli alunperin Calgaryn 3. kierroksen varaus.
Kaupassa Calgaryyn siirtyneen Kutsmenkon kausi on ollut iso pettymys. Tulokaskaudellaan venäläinen tykitti 39 maalia ja 74 tehopistettä, mutta tällä kaudella hän on kerännyt 43 ottelussa vain tehot 8+13=21.
Brzustewicz on puolestaan19-vuotias puolustajalupaus. Hän on pelannut tällä kaudella 47 ottelua OHL:ssä tehoin 8+61=69.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!