Tiesitkö? Näin jääkiekon MM-kisojen välieräparit muodostuvat
Jääkiekon MM-kisoissa pelataan torstai-iltana kaikki neljä puolivälieräottelua.
Otteluiden voittajat jatkavat neljän parhaan joukkoon eli välieriin. Otteluiden häviäjät lähtevät kotimatkalle.
MM-kisojen välierät pelataan lauantaina 25. toukokuuta. Välieräparit muodostuvat alkulohkomenestyksen mukaan. Asiaa on avattu tarkemmin Kansainvälisen jääkiekkoliiton eli IIHF:n verkkosivuilla.
Välieräpareja muodostettaessa ensimmäisenä katsotaan alkulohkosijoituksia. Alkulohkossa parhaiten sijoittunut joukkue kohtaa heikoimmin sijoittuneen joukkueen ja niin edelleen. Mikäli parit eivät selviä pelkillä sijoituksilla, niin katsotaan alkulohkon pistemääriä. Eniten pisteitä kerännyt joukkue kohtaa vähiten pisteitä keränneen joukkueen ja niin edelleen.
Mikäli välieräpareja ei saada selville sijoitusten ja pisteiden avulla, niin seuraavaksi vertaillaan alkulohkovaiheen maalieroja. Mikäli sekään ei riitä, niin seuraavaksi vertaillaan alkulohkossa tehtyjen maalien määrää.
Tiivistettynä: Näin välieräparit muodostuvat: 1) Sijoitus alkulohkossa, 2) Pisteet alkulohkossa, 3) Maaliero alkulohkossa, 4) Tehdyt maalit alkulohkossa, 5) Ranking-sijoitus turnaukseen tullessa.
Näet MM-kisojen alkulohkojen tilastot alta.
A-lohko:
| # | Joukkue | O | 3p | 2p | 1p | 0p | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Kanada CAN | 7 | 5 | 2 | 0 | 0 | 32-18 | 19 |
| 2 | Sveitsi SUI | 7 | 5 | 1 | 0 | 1 | 29-12 | 17 |
| 3 | Tshekki CZE | 7 | 4 | 1 | 2 | 0 | 26-14 | 16 |
| 4 | Suomi FIN | 7 | 3 | 0 | 1 | 3 | 21-14 | 10 |
| 5 | Itävalta AUT | 7 | 2 | 0 | 1 | 4 | 21-29 | 7 |
| 6 | Norja NOR | 7 | 2 | 0 | 0 | 5 | 15-25 | 6 |
| 7 | Tanska DEN | 7 | 2 | 0 | 0 | 5 | 15-29 | 6 |
| 8 | Iso-Britannia GBR | 7 | 1 | 0 | 0 | 6 | 12-30 | 3 |
B-lohko
| # | Joukkue | O | 3p | 2p | 1p | 0p | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Ruotsi SWE | 7 | 7 | 0 | 0 | 0 | 35-9 | 21 |
| 2 | USA | 7 | 5 | 0 | 1 | 1 | 37-16 | 16 |
| 3 | Saksa GER | 7 | 5 | 0 | 0 | 2 | 34-24 | 15 |
| 4 | Slovakia SVK | 7 | 3 | 1 | 1 | 2 | 26-23 | 12 |
| 5 | Latvia LAT | 7 | 1 | 3 | 0 | 3 | 19-29 | 9 |
| 6 | Kazakstan KAZ | 7 | 2 | 0 | 0 | 5 | 12-31 | 6 |
| 7 | Ranska FRA | 7 | 1 | 0 | 1 | 5 | 13-26 | 4 |
| 8 | Puola POL | 7 | 0 | 0 | 1 | 6 | 11-29 | 1 |
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jukurien sairastuvalla karu tilanne – yhden pelaajan kausi paketissa!
- Roope Taponen: uusi osoite Liigasta!
- JYP: jättiuutinen!
- Tässä Suomen lipunkantajat olympialaisissa – todellinen yllätysvalinta Leijonista!
- Markus Ruusu: Liiga-seura vaihtuu!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- Sulaako NHL-supertähti olympialaisissa? Tässä turnauksen TOP 5 -maalivahdit
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Liigan entinen maalihirmu: ura ohi!
- Antti Raannan tilanteesta päivitys
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Markus Granlund NHLWAMille: Paluu Liigaan suunnitelmissa – tässä seurassa
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Antti Raanta loukkaantui – MTV: Uutta tietoa tilanteesta
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Jääkiekon olympiafinaalista tulossa fiasko? ”Miltä tuntuisi olla kaveri, joka joutuu kertomaan, että…”
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Expressen: Liiga-seuralle jättimenetys – tähtipuolustaja lähtee SHL:ään
- Tässä ovat olympialaisten kaikki jääkiekkoselostajat ja asiantuntijat