TPS on teki merkittävän päätöksen valmennuksensa suhteen
TPS:n tulevien vuosien päävalmentaja on selvillä. Turkulaisseura ja päävalmentaja Tommi Miettinen ovat käyttäneet sopimuksen yhteisen optiojakson. Näin ollen Miettinen jatkaa Turussa kevääseen 2027 saakka.
– Lähtökohta se, että on valtava etuoikeus ja kunnia työskennellä Turun Palloseurassa. Tämä oli alusta asti tavoitteeni, että optio käytetään molemmin puolin. Puolitoista vuotta on lyhyt aika tehdä pysyviä muutoksia. Olemme saaneet paljon asioita eteenpäin, mutta paljon on vielä tehtävää, Miettinen kommentoi seuran tiedotteessa.
– Koen että olen saanut TPS-kannattajilta hyvän tuen ensimmäisestä päivästä lähtien. TPS on upea, perinteikäs seura, ja kannattajien tuki on meille elintärkeää. Olemme rakentamassa vahvaa tulevaisuutta, ja se onnistuu vain yhdessä tekemällä.
TPS on sarjataulukossa 11. sijalla. Viime kaudella turkulaisten tie päättyi Miettisen komennossa puolivälieriin, kun joukkue kaatui Tapparan käsittelyssä 2-4.
Samalla TPS kertoi muuttaneensa urheilujohtaja Rauli Uraman sopimusta niin, että se on linjassa valmennuksen kanssa. Hänen nykyinen sopimuksensa jatkuu määräaikaisena kahden kauden ajan ja muuttuu sitten toistaiseksi voimassaolevaksi.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan

- Ville Heinola: uusi NHL-seura!